mennessä ELL Eva Kaisti | huhti 28, 2023 | Ohjeet
Mikä on kohtutulehdus?
Narttukoiran kohtutulehdus, toisilta nimiltään märkäkohtu ja pyometra, on yleisesti esiintyvä ja vakava bakteeriperäinen tulehdus kohdussa. Märkäkohdussa kohtuun nimensä mukaisesti kehittyy tulehduksen seurauksena märkäeritettä. Hoitamattomana kohtutulehdus johtaa kuolemaan bakteereiden levitessä kohdusta verenkiertoon.
Mistä kohtutulehdus johtuu?
Normaalisti kohtu on steriili ympäristö eikä siellä esiinny bakteereita. Emättimessä bakteereiden esiintyminen päinvastoin on normaalia. Emättimen bakteerit voivat päästä kohtuun kohdunkaulaa pitkin, mutta normaalitilanteessa kohtu eliminoi ne nopeasti eikä tulehdusta synny. Kohtutulehdus vaatiikin kehittyäkseen kiimakiertoon osallistuvien hormoneiden aiheuttamia muutoksia kohdussa, jolloin bakteereiden kohtuun pääsy helpottuu, niiden oikea-aikainen tuhoaminen estyy ja niillä on otolliset olosuhteet lisääntyä.
Minkäikäinen narttu voi sairastua kohtutulehdukseen?
Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat nartut ovat suurimmassa riskissä sairastua. Märkäkohtua voi kuitenkin esiintyä myös nuorilla nartuilla, joskus harvoin jopa ensimmäisen juoksun yhteydessä.
Milloin koira voi saada kohtutulehduksen?
Tyypillinen ajankohta märkäkohdun kehittymiselle on noin 1-2 kuukautta edellisten juoksujen loppumisesta. Se osuu siis samaan hetkeen kuin valeraskaus. Vaikka tämä ajankohta on tyypillisin, voi märkäkohtu kuitenkin kehittyä missä kiimakierron vaiheessa tahansa.

Kohtutulehdus on vakava tauti, joka vaatii eläinlääkärin hoitoa.
Kohtutulehduksen oireet
Märkäkohdun oireet riippuvat siitä, onko kohdunsuu kiinni vai auki. Jos kohdunsuu on kiinni, emättimestä ei vuoda märkäeritettä ulos, mutta koiran yleisvointi heikkenee ja koira on usein vaisu ja kuumeinen, koira juo normaalia enemmän ja saattaa myös ripuloida ja oksentaa. Jos kohdunsuu on auki, emättimestä vuotaa mätää tai verensekaista tulehduseritettä ulos, jolloin koira myös usein siistii itseään nuolemalla vulvaa poikkeuksellisen paljon.
Jos havaitsette klassisia kohtutulehduksen oireita eli emätinvuotoa, kuumetta, lisääntynyttä juomista sekä vaisuutta, tulee ottaa samantien yhteyttä päivystävään eläinlääkäriin.
Kohtutulehduksen diagnosointi
Kohtutulehdus diagnosoidaan klinikalla kohdun ultraäänitutkimuksella, jossa voidaan havaita nestekertymä kohtuontelossa. Koiralta otetaan usein myös verikokeet, joissa havaittavat muutokset yhdessä yleisvoinnin kanssa kertovat tilanteen vakavuudesta ja ennusteesta.
Kohtutulehduksen hoito
Kun narttukoiralla on todettu kohtutulehdus, on sen ensisijainen ja ehdottomasti suositeltavin hoito leikkaushoito, jossa kohtu ja munasarjat poistetaan.
Voiko kohtutulehdusta ehkäistä?
Leikatulle narttukoiralle ei voi tulla kohtutulehdusta, joten leikkaus on ainoa varma keino ehkäistä kohtutulehduksen kehittyminen. Narttu voidaan joko kastroida eli munasarjat ja kohtu leikataan avoleikkauksessa pois tai steriloida. Steriloidessa vain munasarjat poistetaan ja toimenpide tehdään joko avoleikkauksena tai tähystysavusteisesti pienempänä operaationa.
mennessä ELL Eva Kaisti | huhti 28, 2023 | Ohjeet
“Yök, älä! Meneppä hei alas nyt!”
Jos joudut kääntämään pään pois ja nenän kohti kattoa koiran pahanhajuisen hengityksen vuoksi karvakuonon vääntäytyessä kainaloosi pusuttelemaan, on syytä kuitenkin katsoa suuhun tarkemmin.
Terveet hampaat ovat valkoiset ja tukevasti oikealla paikallaan. Ikenet ovat tasaisen vaaleanpunaiset. Terve suu ei koirallakaan kuulu haista pahalta! Tavallisin syy koiran pahanhajuiseen hengitykseen on hammaskivi ja sen aiheuttama ientulehdus ja hampaiden kiinnityskudosten tulehdus.
Mitä hammaskivi on ja mistä sitä muodostuu?
Hammaskivi on hampaan pintaan kovettunutta kellertävää, harmaata tai ruskeaa plakkia. Plakki taas on hampaiden pinnalle kertyvä suun bakteereista ja niiden erittämästä limasta muodostuva kalvo. Plakki irtoaa huolellisella harjauksella. Vuorokauden kuluessa hampaan pintaan muodostunut plakki alkaa kuitenkin jo hiljalleen kovettua. Hammaskiveksi kovettunut plakki on tiukasti hampaan pinnassa kiinni eikä enää irtoa hammaspesulla kotikonstein. Hammaskiveä ei aina selkeästi näe vaan se voi olla salakavalasti piilossa ienrajan alla.
Miksi hammaskivi on haitallista?
Plakki ja hammaskivi, aiheuttavat ikenen tulehtumisen eli gingiviitin. Tulehtuneet ikenet punoittavat, turvottavat, vuotavat herkästi verta ja ovat kipeät. Gingiviitti paranee, kun hammaskivi poistetaan klinikalla nukutuksessa tehtävässä hammaskivenpoistossa huolellisesti ientaskuja myöten.
Jos ientulehdus pääsee etenemään syvemmälle hampaita ympäröiviin kudoksiin, kudokset alkavat tuhoutua. Ientulehdusoireet voimistuvat ja ikenet alkavat vetäytyä. Lopulta hampaan juuret alkavat paljastua, hampaat alkavat heilua tai huomataan, että hampaita on tippunut jo itsestään pois. Toisin kuin ientulehdus, parodontiitti ei enää parane. Mikäli muutokset ovat voimakkaat, ainoa hoito on hampaan poisto. Pahimmillaan seurauksena voi olla myös esimerkiksi hammasjuuripaiseen kehittyminen tai jopa leukaluun murtuminen.
Sairaat hampaat voivat aiheuttaa kivun lisäksi myös muita koko elimistöä koskettavia ongelmia. Jos hampaissa on tulehdusta, voivat niissä tulehduksen aiheuttaneet bakteerit levitä verenkierron mukana laajemmalle, kuten esimerkiksi sydämeen. Sydämeen joutuessaan, ne voivat aiheuttaa endokardiitin eli sydänläppien tulehduksen, joka taas voi johtaa läppävian kehittymiseen.

Kaikille koirille voi muodostua hammaskiveä.
Voiko kaikille koirille tulla hammaskiveä?
Kyllä, kaikille koirille voi tulla hammaskiveä. Hammaskivi ja sen aiheuttamat ientulehdus ja hampaiden kiinnityskudosten tulehdus ovat yksi koiran yleisimmistä sairauksista. Jopa yli 80 %:lla kolmevuotiaista ja sitä vanhemmista koirista on jonkinasteisia tulehdusmuutoksia ikenissä tai syvemmällä hampaita ympäröivissä kudoksissa. Hammaskiven muodostumiselle on altistavia tekijöitä kuten hampaiden harjaamattomuus ja pehmeä ruoka. Pienet rodut, iäkkäämmät yksilöt ja koirat, joilla on jonkinlainen systeemisairaus, ovat suurimmassa riskissä.
Miten voin estää hammaskiven muodostumista?
Paras ja tehokkain keino estää hammaskiven muodostumista on koiran hampaiden harjaus päivittäin!
Milloin hammastarkastukseen?
Hampaat kannattaa tarkistaa vuosittain esimerkiksi rokotusten yhteydessä. Erillistä aikaa hampaiden tarkastukseen kannattaa varata kuitenkin heti, jos suu haisee, koiralla on näkyvää hammaskiveä, ikenissä on punoitusta, turvotusta, ne ovat vetäytyneet ne vuotavat herkästi verta, hampaita heiluu tai niitä puuttuu eli suun tulehdusoireita ilmenee.
Huomaa!
Koira näyttää vain harvoin suun ja hampaiden kipua selkeästi. Vaikka koiralla olisi useita pahasti tulehtuneita ja heiluvia hampaita, se saattaa silti syödä ruokansa mukisematta.
mennessä ELL Eva Kaisti | huhti 28, 2023 | Ohjeet
Kipu on elimistön signaali siitä, että jokin on vialla. Kipu voi johtua monesta eri syystä, kuten tulehduksesta, vammasta, sairaudesta tai esimerkiksi leikkauksesta. Pääsääntöisesti kipusignaalin tarkoituksena on suojata elimistöä mahdollisilta lisävaurioilta ja aktivoida kehoa korjaamaan jo syntyneitä vaurioita. Kivun ansiosta keho muuttaa parhaillaan tapahtuvaa toimintamallia niin, että kudosvaurioita ei synny enempää. Samalla se opettaa kehoa välttämään vaarallisia tilanteita tulevaisuudessa.
Kipusignaalin toimintamekanismi kehossa
Kipusignaalit välittyvät elimistössä hermoston kautta. Kipuärsyke havaitaan ensin kipureseptoreilla, jotka sijaitsevat hermopäätteissä. Nämä reseptorit havaitsevat esimerkiksi kudosten vaurioitumisesta johtuvia kemiallisia muutoksia tai mekaanista rasitusta. Kipusignaali kulkeutuu sen jälkeen hermoja pitkin selkäytimen kautta aivoihin, jossa se tulkitaan kivuksi.
Kipusignaalit voivat myös vaikuttaa muiden elinten toimintaan. Esimerkiksi voimakas kipu voi laukaista stressivasteen, joka nostaa verenpainetta ja sykettä. Se voi vaikuttaa haitallisesti esimerkiksi ruuansulatukseen tai immuunijärjestelmän toimintaan. Kivun hoitaminen onkin tärkeää myös yleisen hyvinvoinnin kannalta. Nämä edellä mainitut toimintamekanismit ovat pääsääntöisesti samanlaisia niin ihmisillä kuin eläimilläkin.

Kipu voi ilmetä monella eri tavalla.
Eläinten kipu
Eläinten osoittama kipukäyttäytyminen on usein erilaisia kuin ihmisten, joten sen tunnistaminen voi olla haastavaa. Kuitenkin on olemassa joitakin yleisiä käyttäytymismalleja, jotka voivat auttaa tunnistamaan kipeän eläimen. Näitä ovat muun muassa:
- Muuttunut käyttäytyminen
- Muuttunut ilme
- Muuttunut hengitys
- Muuttunut syöminen ja juominen
- Muuttunut liikkuminen
Kipu on hyvin yksilöllistä ja jokainen eläin saattaa näyttää kipua eri tavalla. Osa eläimistä ei näytä kipua lainkaan, ennen kuin tilanne on jo todella vakava. Sen takia on tärkeää, että eläimen omistaja tunnistaa oman eläimen kipusignaalit mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin hoitoon voidaan hakeutua ajoissa ja eläimelle saadaan apua eläinlääkäriltä.
mennessä ELL Eva Kaisti | huhti 28, 2023 | Ohjeet
Taas kuuluu pediltä lussutus ja tassut punoittaa jo karvojaan myöten. Kuulostaako tutulta? Jos vastaus on kyllä, viittaa koirasi oireilu tassutulehdukseen.
Mikä se tassutulehdus siis on?
Tassutulehdus eli pododermatiitti on joko yhdessä tai useammassa tassussa esiintyvä ihotulehdus. Tulehtuneena on usein tassunpohjan eli anturoiden välinen iho sekä varvasvälien iho. Myös kynsivallit, kynnet ja anturat voivat oireilla. Tassutulehdus ei ole varsinaisesti sairaus vaan ennemminkin jonkin taustalla olevan sairauden tai tilan ilmenemismuoto.
Miten tassutulehdus oireilee?
Usein koira pyrkii nuolemaan tassuja ja saattaa ontua pahastikin, toisinaan omistaja ei taasen huomaa mitään muutoksia käytöksessä. Lievimmillään tassujen iho punoittaa ja on hivenen turpea, kostean näköinen ja tunkkaisen hajuinen. Pahimmillaan tulehdus etenee ihon syvempiin kudoksiin ja karvatuppiin ja varpaiden väliin tai varpaiden syrjille voi muodostua kipeitä verta tai märkää vuotavia rakkuloita ja paiseita. Tällöin puhutaan jo nk. furunkuloosista. Joskus tassussa voidaan havaita myös valeanturamuodostusta.
Mistä tassutulehdus johtuu?
Tassutulehduksen taustalla voi olla useita eri syitä. Yhden tassun oireillessa äkillisesti, voi kyseessä olla lenkillä tassuun ihoon haavauman tehnyt tai sinne jopa ihan uponnut ja paiseen aiheuttanut tikku. Jos oireilua on kestänyt pidempään tai se on toistuvaa ja esiintyy useammassa tassussa, on tavallisimpana taustasyynä allergia kuten atopia. Joskus aiheuttaja paikantuu itse tassua ja sen ihoa kauemmaksi, ja syynä voi olla esimerkiksi heikon nivelterveyden ja ylipainon aiheuttama tassujen virheasento.

Koiran tassutulehduksen taustalla voi olla useita syitä.
Millaiset koirat ovat alttiimpia saamaan tassutulehduksen?
Erilaisten haavereiden aiheuttamaa tassutulehdusta voi esiintyä kaikilla koirilla iästä ja rodusta riippumatta, mutta mikäli koiralla on ylipainoa tai koira on sellaisen rodun edustaja, joilla esiintyy atopiaa ja erilaisia luuston ja nivelten ongelmia muita rotuja enemmän, on koiralla luonnollisesti suurempi riski alkaa oireilla.
Miten tassutulehdus diagnosoidaan?
Tassutulehduksen diagnosointi on kliininen eli se tehdään oireiden perusteella. Itse taustasyyn selvitys voi taas tarkkojen esitietojen kartoittamisen jälkeen vaatia tilanteesta riippuen erilaisia kokeita kuten hoitokokeilua erilaisilla lääkkeillä ja ruokavaliolla, verikokeita tai röntgenkuvausta.
Miten tassutulehdusta hoidetaan?
Tassutulehdus täytyy rauhoittaa paikallishoidolla, mutta mikäli kyse ei ole vain esimerkiksi lenkillä tassunpohjaan tulleen pikku ihovaurion seurausta on tärkeää selvittää taustasyy, jotta voidaan hoitaa syytä eikä pelkkää oiretta ja näin parhaimmillaan ehkäistä oireilun uusiminen.
Milloin eläinlääkäriin?
Ota yhteyttä etäeläinlääkäriin, jos koirallasi on tassuoireita. Etäeläinlääkäri käy koirasi oireet ja niiden keston kanssasi läpi huolellisesti sanoin ja kuvin, antaa arvion tassutulehduksen taustasyystä, paikallishoito-ohjeet ja muut hoito-ohjeet taustasyyn mukaan ja suosittelee tarvittaessa lisätutkimuksia klinikalla.
mennessä ELL Eva Kaisti | huhti 28, 2023 | Ohjeet
Talviaika tuo mukanaan haasteita liikkumiselle ja lenkkeilylle. Tiet ovat liukkaat, lumiset tai sohjoiset. Pakkassää kiristää ihoa ja paleltaa sormia ja varpaita. Nämä haasteet eivät koske pelkästään ihmisiä, vaan erityisesti ulkoilevia lemmikkejä, pääasiassa koiria.
Hiekoitussepeliä ja suolaa käytetään yleisesti talvella liukkauden torjuntaan ja teiden kunnossapitoon. Vaikka sulat ja hiekoitetut tiet ovat helpompikulkuisia, aiheuttavat ne usein päänvaivaa koirien omistajille. Hiekoitussepeli on teräväreunainen ja kova, mikä voi aiheuttaa haavoja ja hiertymiä koiran tassuihin.
Suola aiheuttaa samankaltaisia ongelmia. Se ärsyttää ja kuivattaa tassujen ihoa, mikä voi johtaa halkeiluun ja haavoihin. Haavaumat ja hiertymät ärtyvät helposti, ja ne pahenevat nopeasti, jos koira vielä nuolee arkoja tassujaan. Kostea, kylmä tai luminen pohja voi lisäksi rasittaa tassujen ihoa ja aiheuttaa nopeasti paleltumisia.
Tassuongelmien oireet
Paleltumisesta kärsivän koiran tassut voivat olla kylmät, kivuliaat ja turvonneet. Tassut voivat näyttää punaisilta tai sinertäviltä, ja niissä voi olla jopa haavaumia tai rakkoja. Hiekoitussepeli ja suola aiheuttavat herkästi myös haavoja ja ihoärsytyksiä tassujen ihoon. Nämä ihovauriot altistavat koiran tassuja myös muille tassujen infektioille.

Koirien tassut, kuten myös ihmisten kädet, joutuvat usein koetukselle talvisin.
Hoito
Jos koiran tassut ovat paleltuneet, tulee koira ensitöikseen saada lämpimiin sisätiloihin. Tassut kuivataan ja lämmitetään esimerkiksi pyyhkeellä. Mahdolliset haavaumat tai rakot tulee puhdistaa sopivalla antiseptisella aineella ja niihin voi laittaa hoitavia rasvoja/salvoja, jotka edistävät ihon uusiutumista ja haavojen paranemista. Tarvittaessa on syytä myös ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, joka antaa lausunnon haavojen syvyydestä, jatkotoimenpiteistä ja hoito-ohjeista. Eläimille tulee aina käyttää niille suunniteltuja hoitotuotteita! Tassusiteen teko-ohjeet voit lukea täältä.
Ennaltaehkäisy
Paleltumisten, haavojen ja hiertymien synnyn voi helposti välttää huolehtimalla koiran tassujen suojaamisesta. Koiran tassut on myös hyvä pestä sekä kuivata huolellisesti jokaisen ulkoilun jälkeen. Tassujen suojaksi on olemassa erilaisia suojia, kuten tossuja, joita voidaan käyttää. Koiran tassuja voi suojata käyttämällä erityisiä tassuvoiteita tai -rasvoja, joita levitetään tassuihin ennen ulkoilua. Ne muodostavat suojaavan kerroksen tassujen iholle, joka auttaa estämään halkeamia ja haavoja. Lisäksi tulee lenkkien pituuden olla olosuhteiden mukaiset. Todella kylmällä säällä ei kannata tehdä monen tunnin lenkkiä hiekoitetulla tai suolatulla lenkkipolulla.