Lemmikkieläimet ovat rakkaita perheenjäseniä ja niiden hyvinvointi ja terveys ovat tärkeitä. Yksi keskeinen osa lemmikkieläinten terveydenhoitoa on niiden säännöllinen madotus. Madotuksella tarkoitetaan loisten torjumista. Loisilla tarkoitetaan sisäloisia, kuten matoja, ja ulkoloisia, joihin kuuluvat muun muassa kirput.
Sisäloiset ja niiden vaikutukset
Sisäloiset ovat loisia, jotka elävät lemmikin kehossa. Ne voivat tarttua lemmikkeihin eri tavoin. Useimmiten loistartunta tapahtuu suun kautta, kun eläin on syönyt jotain, missä on ollut madon munia. Myös ulkoloiset voivat kuitenkin toimia sisäloisten välittäjinä. Sisäloiset voivat aiheuttaa erilaisia terveysongelmia lemmikeille. Näihin kuuluvat ruoansulatushäiriöt, laihtuminen, immuniteetin heikentyminen tai muut vakavat sairaudet. Myös ripuli, oksentelu, kutina, väsymys ja ruokahaluttomuus voivat olla loistartunnat oireita.
Madottamisen merkitys
Madottaminen on tärkeää lemmikkieläinten terveyden ylläpitämiseksi. Se auttaa estämään loisten leviämistä ja täten mahdollisia terveysongelmia. Sisäloiset voivat tarttua myös ihmisiin, joten eläinten madottaminen on myös tärkeää myös ihmisten terveydelle. Etenkin ekinokokki-loinen on ihmisille suuri riski. Lue lisäätäältä.
Säännöllinen madottaminen auttaa pitämään lemmikin suojassa loistartunnoilta. Madottaminen tulisi aloittaa jo nuorena, ja sitä tulisi jatkaa säännöllisesti eläimen koko elämän aikana. Eläinlääkäri voi antaa tarkemmat ohjeet oikeasta madotusohjelmasta ja -aikataulusta lemmikin tarpeiden mukaan.
Madottaminen kuuluu sekä koirien että kissojen terveydenhuoltoon.
Madottamisen menetelmät
On olemassa erilaisia tapoja madottaa lemmikkejä. Yleisimmin käytetään lääkehoitoa, joka tappaa tai poistaa sisäloiset lemmikin kehosta. Lääkkeitä on saatavilla eri muodoissa, kuten tabletteina, tippoina tai tahnoina. Madotus tapahtuu useimmiten antamalla aine suun kautta. Annostelu voi vaihdella lemmikin koon ja painon mukaan, joten on tärkeää käyttää oikeanlaista lääkettä ja annostella se oikein.
Liiallisen madottamisen riskit
Matolääkkeiden käyttö on tarkoituksenmukaista silloin, kun eläimellä on matoja tai sillä on riski saada niitä. Alla on joitakin haittoja, jotka liittyvät liialliseen tai turhaan madottamiseen:
Lääkeresistenssi: Liiallinen ja toistuva madottaminen voi johtaa loisten resistenssiin, mikä tarkoittaa, että loiset eivät enää reagoi lääkkeeseen
Haittavaikutukset: Matolääkkeillä voi olla haitallisia sivuvaikutuksia lemmikkieläimille, erityisesti jos niitä annetaan tarpeettomasti tai yliannostuksena.
Turha altistuminen kemikaaleille: Matolääkkeet sisältävät aktiivisia kemikaaleja, jotka on suunniteltu tappamaan tai häätämään loisia. Turha altistuminen näille kemikaaleille voi aiheuttaa tarpeetonta rasitusta lemmikin elimistölle.
Eläinlääkärin kanssa on hyvä keskustella sopivasta madostusaikataulusta. Hän osaa arvioida lemmikin riskit ja tarpeet perustuen sen elämäntapaan, altistumiseen ja olosuhteisiin.
Yhteenveto
Lemmikkieläinten madotus on tärkeä osa niiden terveydenhoitoa ja hyvinvointia. Eläinlääkärin kanssa keskusteleminen ja ohjeiden noudattaminen ovat avainasemassa oikeanlaisen madotusohjelman ja -menetelmän valinnassa. Turhaa madottamista tulee välttää.
Lemmikkieläimet ovat rakkaita perheenjäseniä ja niiden hyvinvointi ja terveys ovat tärkeitä. Yksi keskeinen osa lemmikkieläinten terveydenhoitoa on niiden säännöllinen madotus. Madotuksella tarkoitetaan loisten torjumista. Loisilla tarkoitetaan sisäloisia, kuten matoja, ja ulkoloisia, joihin kuuluvat muun muassa kirput. Tässä artikkelissa tutustumme tarkemmin lemmikkieläinten madotuksen merkitykseen, erilaisiin sisäloisiin ja niiden vaikutuksiin sekä siihen, miten ja milloin madottaminen tulisi tehdä.
Sisäloiset ja niiden vaikutukset
Sisäloiset ovat loisia, jotka elävät lemmikin kehossa. Ne voivat tarttua lemmikkeihin eri tavoin. Useimmiten loistartunta tapahtuu suun kautta, kun eläin on syönyt jotain, missä on ollut madon munia. Myös ulkoloiset voivat kuitenkin toimia sisäloisten välittäjinä. Sisäloiset voivat aiheuttaa erilaisia terveysongelmia lemmikeille. Näihin kuuluvat ruoansulatushäiriöt, laihtuminen, immuniteetin heikentyminen tai muut vakavat sairaudet.
Yleisimpiä sisäloisia, joihin lemmikit voivat sairastua, ovat suolinkaiset, hakamadot, kihomadot, heisimatot, giardia ja coccidia. Nämä loiset voivat elää lemmikin suolistossa tai muissa elimissä ja aiheuttaa erilaisia oireita, kuten ripulia, oksentelua, kutinaa, väsymystä ja ruokahaluttomuutta.
Madottamisen merkitys
Madottaminen on tärkeää lemmikkieläinten terveyden ylläpitämiseksi. Se auttaa estämään loisten leviämistä ja täten mahdollisia terveysongelmia. Sisäloiset voivat tarttua myös ihmisiin, joten eläinten madottaminen on myös tärkeää myös ihmisten terveydelle. Etenkin ekinokokki-loinen on ihmisille suuri riski. Lue lisää täältä.
Säännöllinen madottaminen auttaa pitämään lemmikin suojassa loistartunnoilta. Madottaminen tulisi aloittaa jo nuorena, ja sitä tulisi jatkaa säännöllisesti eläimen koko elämän aikana. Eläinlääkäri voi antaa tarkemmat ohjeet oikeasta madotusohjelmasta ja -aikataulusta lemmikin tarpeiden mukaan.
Madottaminen kuuluu sekä koirien että kissojen terveydenhuoltoon.
Madottamisen menetelmät
On olemassa erilaisia tapoja madottaa lemmikkejä. Yleisimmin käytetään lääkehoitoa, joka tappaa tai poistaa sisäloiset lemmikin kehosta. Lääkkeitä on saatavilla eri muodoissa, kuten tabletteina, tippoina tai tahnoina. Madotus tapahtuu useimmiten antamalla aine suun kautta.
Tärkeää on noudattaa annosteluohjeita ja antaa lääke täsmällisesti eläinlääkärin tai pakkauksen ohjeiden mukaan. Annostelu voi vaihdella lemmikin koon ja painon mukaan, joten on tärkeää käyttää oikeanlaista lääkettä ja annostella se oikein. Joskus voi olla tarpeen toistaa madotus tietyin väliajoin, jotta loiset saadaan kokonaan tuhottua elimistöstä.
Liiallisen madottamisen riskit
Liiallinen ja turha madottaminen voi aiheuttaa useita haittoja. Matolääkkeiden käyttö on tarkoituksenmukaista silloin, kun eläimellä on matoja tai sillä on riski saada niitä. Alla on joitakin haittoja, jotka liittyvät liialliseen tai turhaan madottamiseen:
Lääkeresistenssi: Liiallinen ja toistuva madottaminen voi johtaa loisten resistenssiin, mikä tarkoittaa, että loiset eivät enää reagoi lääkkeeseen. Madotus on tällöin tehoton. Lääkeresistenssi on vakava huolenaihe, koska se vaikeuttaa loistartuntojen hallintaa ja hoidon onnistumista.
Haittavaikutukset: Matolääkkeillä voi olla haitallisia sivuvaikutuksia lemmikkieläimille, erityisesti jos niitä annetaan tarpeettomasti tai yliannostuksena. Yleisiä sivuvaikutuksia voivat olla ruoansulatushäiriöt, oksentelu, ripuli, väsymys ja allergiset reaktiot. Joillakin lemmikkieläimillä voi olla myös yksilöllisiä yliherkkyyksiä tiettyihin matolääkkeisiin.
Turha altistuminen kemikaaleille: Matolääkkeet sisältävät aktiivisia kemikaaleja, jotka on suunniteltu tappamaan tai häätämään loisia. Turha altistuminen näille kemikaaleille voi aiheuttaa tarpeetonta rasitusta lemmikin elimistölle.
Eläinlääkärin kanssa on hyvä keskustella sopivasta madostusaikataulusta. Hän osaa arvioida lemmikin riskit ja tarpeet perustuen sen elämäntapaan, altistumiseen ja olosuhteisiin. Vain tarpeellinen madottaminen vähentää loistartunnan riskiä ja samalla minimoi haitat, joita liiallinen tai turha madottaminen voi aiheuttaa.
Yhteenveto
Lemmikkieläinten madotus on tärkeä osa niiden terveydenhoitoa ja hyvinvointia. Sisäloisten aiheuttamat terveysongelmat voivat olla vakavia, mutta säännöllinen madottaminen auttaa estämään tartuntoja ja mahdollisia komplikaatioita. Eläinlääkärin kanssa keskusteleminen ja ohjeiden noudattaminen ovat avainasemassa oikeanlaisen madotusohjelman ja -menetelmän valinnassa. Turhaa madottamista tulee kuitenkin välttää.
Mikä on ekinokokki ja miksi koirilta vaaditaan madotus ekinokokkia vastaan?
Ekinokokkoosi on zoonoosi eli eläinten ja ihmisten välillä tarttuva tauti.
Suomeen saapuvat koirat tulee madottaa ekinokokkia vastaan, jotta me ihmiset emme saa tartuntaa.
Myyräekinokokki (Echinococcus multilocularis) on oikeasti vaarallinen loinen.
Myyräekinokokkia esiintyy pääosin pohjoisella pallonpuoliskolla. Keski-Euroopassa sitä on melko paljon ketuissa. Ekinokokki on levinnyt Baltian maihin ja sitä esiintyy yleisenä Virossa.
Kun koiraeläin syö myyrän, jolla on toukkarakkuloita, saa se tartunnan.
Aikuiset madot elävät koiraeläimen suolessa. Munat pääsevät ympäristöön kun koiraeläin kakkaa. Näin ne saastuttavat ympäristönsä, kuten marjametsät.
Koirille ei yleensä kehity rakkuloita tai maksasairauden oireita, kuten myyrille ja ihmisille.
Ihminen voi saada tartunnan
koiraeläimen ulosteesta
ulosteen saastuttaman veden tai elintarvikkeiden kuten marjojen välityksellä
Koska kystat kasvavat hitaasti, voi tartunnasta oireisiin mennä 2-15 vuotta.
Ihmisessä toukat kasvavat yleensä maksassa, mihin ne tekevät rakkuloita eli kystia.
Kystien seurauksena voi esiintyä mm. kipua ylävatsan alueella. Oireet voivat jäljitellä maksasyövän ja maksakirroosin oireita. Rakkulat näkyvät usein maksan ultraäänitutkimuksessa.
Loinen voi levitä myös muihin elimiin, kuten aivoihin. Keskushermosto-ongelmia esiintyy 1-3%lla tartunnan saaneista ja sitä pidetään ekinokokkoosin loppuvaiheena.
Leikkaus on ensisijainen hoitomuoto. Leikkauksen jälkeen saattaa potilas tarvita lääkityksiä, jotta kysta ei kasva takaisin. Ihmisillä ekinokokkoosi on usein kallista ja monimutkaista hoitaa ja saattaa vaatia laajaa leikkausta ja/tai pitkäkestoista lääkehoitoa.
Suomessa ei vielä olla todettu myyräekinokokkia. Suomeen saapuvat koirat pitää lääkitä ekinokokkia vastaan.
Jos tai kun myyräekinokokki huolimattomien ihmisten takia rantautuu Suomeen ja leviää supikoiriin ja kettuihin, ei kukaan voi enää marjastaa ilman pelkoa, että saa loisen joka muuttaa maksaan tai pahimmillaan aivoihin asumaan!
Täi voi aiheuttaa kutinaa. Jos täitä on vain vähän, ei kutinaa välttämättä ilmene. Jos koira kutisee, raapii hän myös itseään eli syntyy haavaumia ja kutina lisääntyy.
Täin sekä sen munat voi erottaa paljaalla silmällä. Valkoisen läpinäkyvät munat ovat kiinni karvoissa. Erityisesti pään ja korvien alue kannattaa tutkia hyvin, samaten rinta.
Kissoilla ei esiinny täitä. Ihmisen täi ei tartu koiraan. Koiran täi ei tartu ihmiseen, mutta tarttuu koirasta koiraan, eli kaikki perheen koirat ja lähikontaktissa olleet kaverikoirat tulee tutkia ja tarvittaessa hoitaa.
Täi ei elä kauaa koiran ulkopuolella, mutta ympäristö on hyvä imuroida ja petivaatteet pestä 60 asteessa tai pitää pari tuntia 60-asteisessa saunassa.
Hilsepunkki on pieni vaaraton eläin, joka elää ihon pintakerroksessa.
Jos koira hilseilee voimakkaasti etenkin pään aja selän alueelta, voi hilsettä harjata mustalle alustalle ja tarkastella, liikkuuko hilse.
Koiran hilsepunkki viihtyy koirassa, kissassa ja kanissa ja perheen kaikki koirat, kissat ja kanit tulee hoitaa samanaikaisesti. Lisäksi tulee hoidattaa eläimet, jotka ovat olleet mahdollisen hilsepunkin kantajan kanssa tekemisissä.
Hilsepunkki voi aiheuttaa ihmisen iholle näppyjä. Jos perheeseen on tullut koiranpentu isosta kennelistä ja pentu oireilee kutisemalla ja hilseilemällä ja ihmisellekin ilmenee näppyjä, on syytä epäillä hilsepunkkeja.
Hilsepunkki selviää koiran ulkopuolella, joten ympäristö tulee imuroida tarkasti ja petivaatteet pestä 60 asteessa tai pitää pari tuntia 60-asteisessa saunassa.
Koirassa tai kissassa oleileva kirppu on Suomessa yleensä siilikirppu (Archaeopsylla erinacei) tai lintukirppu (Ceratophyllus gallinae).
Kirppu pomppaa lemmikkiin yleensä luonnosta. Lintukirppu yleisimmin keväällä ja siilikirppu loppukesästä.
Kissakirppu (Ctenocephalides felis) tai koirakirppu (Ctenocephalides canis) ovat Suomessa toistaiseksi harvinaisia.
Kirpun puremat kutisevat. Allergisilla yksilöillä (FAD Flea Allergy Dermatitis) oireet voivat olla voimakkaita. Kutisevien ja punaisia näppyjä ja laikkuja ilmestyy erityisesti takareisiin, mahan alle sekä kylkiin.
Kirput voi erottaa paljaalla silmällä. Kirppujen ulosteen eli kuivuneesta verestä koostuvat tummat muruset (kun kahvinporot) löytää myös aika helposti iholta karvojen seasta Jos ulostetta laittaa vaalealle alustalle (esim. paperi) ja kastelee, huomaa niiden värjäävän ympäristön punaiseksi.
Kirput elävät kantajiensa ulkopuolella ison osan ajasta (jopa 6 kk!) eli ympäristö tulee imuroida tarkasti ja petivaatteet pestä 60 asteessa tai pitää pari tuntia 60-asteisessa saunassa.
Koira- ja kissakirput ovat Pohjoismaiden ulkopuolella yleisiä, huolehdithan reissussa, että lemmikillä on tehokas ulkoloissuoja.
Ulkoilevilla kissoilla ja etenkin kissanpennuilla esiintyy korvapunkkia. Jos koiralla esiintyy korvapunkkia, on tartunta usein tullut saman talouden kissalta.
Korvapunkin yhteydessä korvista löytyy tummaa, kahvinporomaista eritettä. Jos eritettä katselee suurennuslasilla, saattaa nähdä valkoisia liikkuvia punkkeja. Korvapunkit aiheuttavat voimakasta kutinaa korvien ja pään alueella, ja lemmikki saattaa raapia korvien ympäristön ihan verille. Kissat raapivat usein verille joko ohimon tai korvien taustan kallosta, ei välttämättä niinkään itse korvanlehtiä.
Jos yhdellä perheen jäsenellä on korvapunkki, tulee hoitaa kaikki perheen kissat sekä varmuuden vuoksi koirat.
Nenäpunkki (Pneumonyssoideus caninum)
Nenäpunkki on syvällä nenäkuorikoissa elävä hyvin pieni hämähäkkieläin.
Se on todella vaikea diagnosoida ja vaatii yleensä lääkekokeilun.
Nenäpunkkia tuntuu esiintyvän vain pohjoismaissa, ja sen uskotaan olevan vähän liioiteltu ongelma. Jos koirasi aivastelee ja tuhahtelee, voi syy tähän olla vierasesine tai muu ärsyke sierainontelossa, tai ihan vilustuminen.
Asiaa kannattaa seurata muutaman päivän ajan ja tarvittaessa konsultoida etäeläinlääkäriä tai käydä klinikalla. Seurantajakson aikana ei koiran anneta haistella muita kavereita.
Nenäpunkissa selkein oire on nenästä kuuluvaa röhkimistä, nk. reversed sneezing eli väärinpäin aivastamista. Saman kaltainen kuin ihmisten ääni joku vetää oikein kunnolla räkää sisään
Tällaista röhkimistä voi kuulla kohdassa 0:30 sekä 1:00
https://www.youtube.com/watch?v=lG5k9XVlh3c
Jos kyseessä on nenäpunkki, tarvitaan eläinklinikalta reseptilääke, eikä etäeläinlääkäri lääkelain vuoksi saa määrätä reseptilääkkeitä.
Jos perheessä on muita koiria ja epäillään nenäpunkkia, pitää nekin hoidattaa. Myös läheiset kaverikoirat kannattaa hoidattaa.
Nenäpunkki tarttuu, joten epäiltäessä nenäpunkkia ei saa haistella muita koiria reilu pariin viikkoon.
Syyhypunkki eli kapi (Sarcoptes scabiei)
Syyhypunkki eli kapi aiheuttaa yleensä äkillisen valtavan kutinan.
Jos koira on aiemmin sairastanut kapin ja allergisoitunut sille, voi kutina alkaa seuraavalla kerralla jopa tunneissa.
Etenkin kuono, korvanlehdet, silmänympärykset, kantapäät, kyynärpäät, sekä hännän tyvi ovat ensimmäisiä paikkoja, jotka kutisevat. Kutina johtaa maaniseen raapimiseen ja sen seurauksena karvanlähtöön ja ihon punoitukseen sekä haavaumiin. Pidempiaikaisena ongelmana ilmenee ihon paksuuntumista ja karvattomuutta.
Kissoilla ja ihmisillä oireet ovat lieviä, ohimeneviä kutisevia näppylöitä voidaan harvoin tavata.
Kapi tarttuu etenkin ketuista ja supikoirista ja niiden luolastoissa. Kapi voi tarttua myös kapia kantavasta koirasta tai tarvikkeiden välityksellä.
Eläinlääkäri voi ottaa ihosta syvän raapenäytteen, mutta aina punkkeja ei silti saada näytteeseen ja päädytään kokeiluhoitoon. Jos epäillään kapia, tarvitaan eläinklinikalta reseptilääke, eikä etäeläinlääkäri lääkelain vuoksi saa määrätä reseptilääkkeitä.
Perheen kaikki koirat, kissat ja kanit tulee hoitaa. Muihin eläimiin ei saa olla ainakaan kahteen viikkoon lähikontaktissa ja mahdollisen kapin kantajan kanssa tekemisissä olleet kaverit tulee hoidattaa.
Sikaripunkki (Demodex canis ja Demodex injai)
Sikaripunkkia löytyy kaikkien koirien iholta, sillä se asuu normaalistikin ihon karvatuppien sisällä. Demodex siirtyy emästä pentuun jo pikkupentuna. Sikaripunkki voi lisääntyä enemmän pennuissa tai aikuisissa, joilla on ongelmia vastustuskyvyn kanssa tai perinnöllinen alttius.
Sairastumiselle löytyy geneettinen alttius. Näinpä yksilöitä, jotka ilmentävät demodikoosia, ei tule käyttää jalostukseen.
Sikaripunkki viihtyy erityisesti pään ja tassujen alueella ja ilmenee usein harmaina, yleensä max. kolikon kokoisina hilseilevinä läntteinä. Karvattomat hilseilevät rinkulat silmien ympärillä ovat usein sikaripunkin aiheuttamia, mutta myös kapi voin asettua tälle alueelle. Voimakkaassa tartunnassa laajempikin alue voi olla täysin karvaton ja paksun hilsekarstan peitossa. Läntit harvoin kutisevat, elleivät tulehdu.
Jos sikaripunkkia ilmenee enemmänkin, puhutaan demodikoosista, mikä on yleisintä alle parivuotiailla koirilla. Yleistyneeksi demodikoosiksi tulkitaan tilanne, missä yksittäisiä laikkuja on > 5 kpl tai isot alueet ovat karstan peitossa.
Pennuilla ja nuorilla koirilla muutokset usein häviävät itsestään.
Eläinlääkäri voi ottaa ihosta syvän raapenäytteen, joskus jopa koepalan.
Eläinlääkäri voi tarvittaessa määrätä lääkityksen ja auttaa kartoittamaan taustasyitä kliiniselle yleistyneelle demodikoosille.
Etusivultamme www.vetsy.vet selviää, miten saat helpoiten yhteyden etäeläinlääkäriin ja aina luotettavan eläinlääkärin arvion, oli huolesi kuinka suuri tai pieni tahansa.
Eläinlääkäri Eva Kaisti
Vetsy Oy
Ethän kopioi tekstiä tai mitään sen osia luvatta.
Tarvittaessa esimerkiksi halutessasi siteerata tekstiä ota yhteys kirjoittajaan, asiakaspalvelu@vetsy.vet
