Ksylitoli
Ksylitoli on makeutusaine, joka on turvallinen ihmisille mutta erittäin myrkyllinen koirille ja muille eläimille, kuten kissoille ja jyrsijöille. Ksylitolin syöminen aiheuttaa nopeasti insuliinin vapautumisen koiran haimassa, mikä voi johtaa vaaralliseen hypoglykemiaan eli matalaan verensokeriin. Siksi on tärkeää pitää ksylitoli ja muut makeutusaineet poissa lemmikkien ulottuvilta.
Ksylitoli eli koivusokeri aiheuttaa koiralle nopean ja pitkään kestävän insuliinipiikin, jonka
seurauksena verensokeri laskee vaarallisen alas. Mitä enemmän koira syö ksylitolia, sitä suurempi on verensokerin romahdus. Ksylitoli voi aiheuttaa myös vakavan maksavaurion.
Koirilla ja ihmisillä on erilaiset aineenvaihdunnat, minkä takia niiden elimistöt käsittelevät ksylitolia myös eri tavalla. Ksylitoli vaikuttaa koiran elimistössä nopeammin ja voimakkaammin kuin ihmisellä. Toisin kuin koirilla, on ihmisillä ksylitolin vaikutus verensokeriin vähäinen. Ihmisen maksan entsyymit pystyvät käsittelemään ksylitolia tehokkaammin kuin koiran maksa, mikä selittää osaltaan eroa ksylitolin vaikutuksissa.
Myrkytysoireet
Verensokerin laskemiseen liittyvät oireet kehittyvät tyypillisesti 30-60 minuutin kuluessa ksylitolin syömisestä. Myrkytys aiheuttaa oksentelua, heikkoutta, haparointia, jäykkyyttä ja jopa kouristelua. Mahdollinen maksavaurio koiralle kehittyy pidemmällä aikavälillä, yleensä noin 0,5-3 vuorokauden kuluessa ksylitolin syömisestä. Maksavaurion oireina havaitaan tyypillisesti kellertävät limakalvot, vaisuus, oksentelu, ruokahaluttomuus. Kaikille koirille myrkytysoireita ei tule, mutta nämäkin koirat vaativat hoitoa maksavaurion estämiseksi.
Myrkylliset määrät ja hoito
Ksylitolia syönyt lemmikki tulisi ensihoitona saada syömään, jotta verensokeri nousisi. Jos eläimen tajunnantaso on heikentynyt, voidaan eläimen ikeniin hieroa siirappia, hunajaa tai sokerivettä.
Välitöntä hoitoa tarvitaan, jos koira on niellyt kokoonsa nähden ksylitolia seuraavasti (Xylimax- pastilli/ksylitolipurukumityyny):
- 5 kg painava koira: 1 pastilli / 0,5 purukumityynyä
- 10 kg painava koira: 2 pastillia / 1 purukumityyny
- 24 kg painava koira: 4 pastillia / 2,5 purukumityynyä
Vaaralliset määrät eivät siis ole kovin suuria!
On suositeltavaa aina konsultoida eläinlääkäriä, kun eläimellä epäillään ksylitolimyrkytystä. Jos koiran on nähty syövän runsaasti ksylitolia ja sillä ei ole vielä oireita, se tulee oksennuttaa välittömästi klinikalla tai kotona vetyperoksidilla. Jos syöty määrä on pieni, ei oksettaminen välttämättä ole tarpeen. Siitä tulee kuitenkin aina keskustella eläinlääkärin kanssa.
Eläinlääkärin tekemä hoito riippuu koiran tilan vakavuudesta ja koirain oireista. Verensokeritasoja seurataan, ja tarvittaessa annetaan laskimonsisäistä neste- ja glukoosikorvaushoitoa. Lisäksi koiralle voidaan antaa lääkehiiltä, joka auttaa sitomaan ksylitolin ja estää sen imeytymistä kehoon. Vakavammissa tapauksissa koiraa voidaan hoitaa myös muilla lääkkeillä.
Kotona tehtävä tukihoito on tärkeä osa hoitokokonaisuutta. Etenkin ensihoitona annettava hunaja tms. eläimen huuliin/ikeniin on tärkeää. Sen lisäksi suositellaan maksan toimintaa tukevien täydennysrehujen antoa. Näitä ovat esimerkiksi asetyylikysteeni, S-adenosyyli-L-metioniini ja silybiini, sekä C- ja E-vitamiinit. Suositeltuja merkkejä ovat esimerkiksi Liveron tai Samylin.