mennessä ELL Eva Kaisti | kesä 2, 2023 | Ohjeet
Talvikaudella koirien kanssa ulkoilevien ja harrastavien ihmisten tulisi olla tietoisia tietyistä riskeistä, jotka liittyvät liukastumisiin ja lihasvaurioihin. Kun nämä tekijät tiedostaa, voidaan loukkaantumisten todennäköisyyttä pienentää, mikä taas lisää koiran hyvinvointia.
Liukastuminen ja kaatumiset
Jalkakäytävät ja tiet voivat äkkiä muuttua talvisäässä liukkaiksi ja vaarallisiksi, etenkin jos tuoreen lumen alle jää jäinen tienpinta. Koirat, kuten ihmisetkin, voivat helposti liukastua ja kaatua näissä olosuhteissa. Tämä voi nopeasti johtaa loukkaantumisiin.
Koira kannattaa pitää kytkettynä, jos tiet ja kulkuväylät ovat liukkaat. Jyrkkiä mäkiä ja liukkaita rinteitä kannattaa välttää. Osassa koirien tossuja on myös liukumista hillitsevä pinta, jonka avulla koiralla on parempi ote tienpinnasta.
Lihasvauriot ja kylmyys
Lihakset ja nivelet toimivat parhaiten, kun ne ovat lämpimiä ja vetreitä. Pitkäaikaista altistumista kylmille olosuhteille kannattaa ainakin pahimpina pakkaspäivinä välttää. Etenkin jos koira on pienikokoinen tai sen turkki ei tarjoa riittävää suojaa, kannattaa koiralla käyttää takkeja tai muita sopivia välineitä, joilla varmistetaan, että eläin pysyy lämpimänä.
Lämmittely ja venyttely
Lämmittely auttaa koiran lihaksia valmistautumaan fyysiseen aktiviteettiin ja vähentää loukkaantumisriskiä. Koiran lihaksia voi lämmitellä myös hieromalla niitä kevyesti ja käyttämällä lämpimänä pitäviä takkeja tai muita sopivia vaatteita. Venyttely ennen ja jälkeen ulkoilun auttaa myös ylläpitämään lihasten joustavuutta ja estämään lihasvaurioita.

Talvinen sää aiheuttaa omat haasteensa koirille.
Ravitsemus ja nesteytys
Oikea ravitsemus ja riittävä nesteytys ovat tärkeitä tekijöitä koiran terveyden ylläpitämisessä. Tämä pätee tietenkin myös talvella. Kylmä sää voi lisätä koiran energiantarvetta, joten varmista, että se saa riittävästi ravintoa ja kaloreita vastaamaan sen tarpeita. Autamme mielellämme myös sopivan ruokintasuunnitelman teossa – ole rohkeasti yhteydessä. Tarjoa koiralle aina raikasta vettä. Kylmällä säällä koirat voivat juoda vähemmän, mikä saattaa aiheuttaa nestehukkaa. Sen takia koiran juomista on hyvä seurata.
Säännöllinen terveystarkastus
Eläinlääkäri tarkistaa koiran terveydentilan, nivelten kunnon ja voi tarvittaessa suositella lisätoimenpiteitä tai koiralle sopivia ravintolisiä. Sen takia koiran kanssa kannattaa käydä säännöllisesti eläinlääkärin suorittamassa terveystarkastuksessa.
Yhteenveto
Koirien lihasvauriot ja liukastumiset ovat yleisiä talvella, mutta tietyt vaaratekijät voi välttää suunnitelmallisuudella ja valmistautumisella. Edellä mainitut toimenpiteet auttavat pitämään koiran terveenä ja hyvinvoivana, talven tuomista haasteista huolimatta.
mennessä ELL Eva Kaisti | kesä 2, 2023 | app
Talvikaudella koirien kanssa ulkoilevien ja harrastavien ihmisten tulisi kuitenkin olla tietoisia tietyistä riskeistä, jotka liittyvät liukastumisiin ja lihasvaurioihin. Kun nämä tekijät tiedostaa, voidaan loukkaantumisten todennäköisyyttä pienentää, mikä taas lisää koiran hyvinvointia. Samat vinkit koskevat tietenkin myös remmin toisessa päässä olevaa ulkoiluttajaa.
Liukastuminen ja kaatumiset
Jalkakäytävät ja tiet voivat äkkiä muuttua talvisäässä liukkaiksi ja vaarallisiksi, etenkin jos tuoreen lumen alle jää jäinen tienpinta. Koirat, kuten ihmisetkin, voivat helposti liukastua ja kaatua näissä olosuhteissa. Tämä voi nopeasti johtaa loukkaantumisiin, kuten venähdyksiin ja revähdyksiin lihaksistossa, jänteissä tai nivelsiteissä.
Koira kannattaa pitää kytkettynä, jos tiet ja kulkuväylät ovat liukkaat. Tällöin koiran vauhtia on helpompi hillitä, mikä taas vähentää loukkaantumisen riskiä. Jyrkkiä mäkiä ja liukkaita rinteitä kannattaa liukkaimpina päivinä välttää. Osassa koirien tossuja on myös liukumista hillitsevä pinta, jonka avulla koiralla on parempi ote tienpinnasta.
Lihasvauriot ja kylmyys
Lihakset ja nivelet toimivat parhaiten, kun ne ovat lämpimiä ja vetreitä. Sen takia voi talven kylmä sää jäykistää koiran lihaksistoa, mikä taas altistaa vammojen syntymiselle. Onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, että koira pysyy lämpimänä. Pitkäaikaista altistumista kylmille olosuhteille kannattaa ainakin pahimpina pakkaspäivinä välttää.
Etenkin jos koira on pienikokoinen tai sen turkki ei tarjoa riittävää suojaa, kannattaa koiralla käyttää takkeja tai muita sopivia välineitä, joilla varmistetaan, että eläin pysyy lämpimänä. On hyvä myös varmistaa, että koira ei pääse märkänä ulos, koska kosteus lisää kylmyyden vaikutusta kehoon.
Lämmittely ja venyttely
Lämmittely auttaa koiran lihaksia valmistautumaan fyysiseen aktiviteettiin ja vähentää loukkaantumisriskiä. Sen takia toimiva lämmittelyrutiini on tärkeä ennen fyysistä rasitusta. Koiran lihaksia voi lämmitellä myös hieromalla niitä kevyesti ja käyttämällä lämpimänä pitäviä takkeja tai muita sopivia vaatteita. Ulkoilu kannattaa myös aloittaa rauhallisessa tahdissa, jotta kehoon ehtii muodostua lämpöä, ennen kuin koiran vauhti nousee.
Venyttely ennen ja jälkeen ulkoilun auttaa myös ylläpitämään lihasten joustavuutta ja estämään lihasvaurioita. Koiran venyttelyrutiini voi sisältää venytyksiä eri lihasryhmille, kuten etu- ja takajaloille, selälle ja kaulalle. Koiralle sopivista venyttelyharjoituksista ja tekniikoista kannattaa keskustella eläinlääkärin tai eläinfysioterapeutin kanssa.

Talvinen sää aiheuttaa omat haasteensa koirille.
Ravitsemus ja nesteytys
Oikea ravitsemus ja riittävä nesteytys ovat tärkeitä tekijöitä koiran terveyden ylläpitämisessä. Tämä pätee tietenkin myös talvella. Kylmä sää voi lisätä koiran energiantarvetta, joten varmista, että se saa riittävästi ravintoa ja kaloreita vastaamaan sen tarpeita. Autamme mielellämme myös sopivan ruokintasuunnitelman teossa – ole rohkeasti yhteydessä.
Tarjoa koiralle aina raikasta vettä. Kylmällä säällä koirat voivat juoda vähemmän, mikä saattaa aiheuttaa nestehukkaa. Sen takia koiran juomista on hyvä seurata. Pääsääntöisesti talvisin on parempi tarjota huoneenlämpöistä, puhdasta vettä, kuin erittäin kylmää. Tämä saattaa houkutella koiraa juomaan, jolloin nestehukan riski pienenee. Koirille on tarjolla myös erilaisia juomajauheita ja elektrolyyttejä, joista voi olla talvisinkin apua.
Säännöllinen terveystarkastus
Eläinlääkäri tarkistaa koiran terveydentilan, nivelten kunnon ja voi tarvittaessa suositella lisätoimenpiteitä tai koiralle sopivia ravintolisiä. Ne voivat auttaa nivelten ja lihaksiston terveyden ja vetreyden ylläpidossa ja täten vähentää vammojen riskiä. Sen takia koiran kanssa kannattaa käydä säännöllisesti eläinlääkärin suorittamassa terveystarkastuksessa.
Yhteenveto
Koirien lihasvauriot ja liukastumiset ovat yleisiä talvella, mutta tietyt vaaratekijät voi välttää suunnitelmallisuudella ja valmistautumisella. Erittäin liukkaita teitä kannattaa välttää ja koira tulee pitää lämpimänä. Lihashuollosta taas voi huolehtia venytyksillä. Tasapainoinen ruokavalio ja riittävä nesteytys ovat tärkeitä tekijöitä myös talvisin. Sen lisäksi kannattaa huolehtia säännöllisistä koiran terveystarkastuksista ja huolehtia siitä, että koiran kynnet ovat tarpeeksi lyhyet. Nämä toimenpiteet auttavat pitämään koiran terveenä ja hyvinvoivana, talven tuomista haasteista huolimatta.
mennessä ELL Eva Kaisti | touko 15, 2023 | app
Talvi on monen lemmikin lempivuodenaika, kun lumi tuo mukanaan paljon hauskaa puuhaa ja seikkailuja. Mutta syksy ja talven ensimmäiset kuukaudet tuovat mukanaan myös märkiä loskakelejä, jotka voivat aiheuttaa lemmikeille ja niiden omistajille päänvaivaa. Märkä ja liukas sää ovat haasteellisia erityisesti paljon ulkoileville yksilöille.
Märkä ja mutainen maasto rasittaa lemmikin tassuja, koska mutaisella alustalla kävely voi olla epämukavaa, ja lopulta se voi johtaa tassujen ihoärsytyksiin. Kosteus lisää bakteerien ja sienten kasvua, mikä oireilee tassujen sieni-infektioina. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että lemmikin tassut pysyvät puhtaina ja kuivina.
Sade ja märkä lumi voivat myös vaikuttaa lemmikin turkkiin ja ihoon. Märkä turkki on alttiimpi tulehduksille, kuten hot spotille, joka voi olla hyvinkin kipeä ja epämukava. Lue hot spot -tulehduksesta lisää täältä. Märkä turkki voi myös lisätä mahdollisuuksia ulkoloisten, kuten kirppujen ja punkkien tarttumista lemmikin iholle. Ulkoloisten häätöä kannattaakin jatkaa pitkälle syksyyn. Aiheesta lisää täältä. Lemmikin turkki onkin hyvä pitää puhtaana ja kuivata se huolellisesti aina tarpeen mukaan.
Oireet
Jos tassut tai turkki ovat jatkuvasti kosteita, luo se otollisen kasvualustan mikrobeille ja bakteereille. Usein sen seurauksena voi olla tassu- ja/tai ihotulehdus. Tassutulehduksista voi lukea lisää täältä. Iho- ja tassutulehdusten yleisimpiin oireisiin kuuluvat muun muassa:
- Kutina: Iho-ongelmat voivat aiheuttaa lemmikille voimakasta kutinaa, joka voi ilmetä raapimisena, nuolemisena tai puremisena. Tämä voi johtaa ihoärsytykseen ja mahdollisesti tulehduksiin.
- Punoitus ja turvotus: Iho-ongelmat voivat myös aiheuttaa ihon punoitusta ja turvotusta erityisesti alueilla, jotka ovat herkkiä, kuten kasvot, tassut ja korvat.
- Karvanlähtö: Iho-ongelmat voivat aiheuttaa lemmikin karvapeitteen muutoksia, kuten karvanlähtöä ja kaljujen kohtien muodostumista.
- Kuivuus ja hilseily: Iho-ongelmat voivat johtaa ihon kuivumiseen ja hilseilyyn, joka voi aiheuttaa ihon ärsytystä ja kutinaa.
- Haavat ja ruvet: Jos lemmikki raapii tai nuolee ihoaan liikaa, se voi johtaa haavojen ja rupien muodostumiseen, jotka voivat olla kivuliaita ja alttiita infektioille.

Syystalvi tuo mukanaan omat haasteensa eläimille.
Hoito
Märkyydestä aiheutuvat iho-ongelmat voivat johtaa mikrobien lisääntymiseen ja ihon tulehtumiseen. Asianmukainen hoito on siis tärkeää. Märkä turkki tulee kuivata huolella, jotta kosteus ei jää ihon pinnalle. Jos iho-ongelmat ovat vakavia tai pitkittyneitä, on tärkeää hakeutua eläinlääkärin hoitoon. Tässä on muutamia yleisimpiä hoitotoimenpiteitä, joita voidaan käyttää lemmikkien iho-ongelmien hoidossa:
- Pesu: Säännöllinen pesu auttaa pitämään lemmikkisi ihon puhtaana ja terveenä. On tärkeää käyttää lemmikillesi sopivaa shampoota, joka ei ärsytä tai kuivata ihoa. Liiallista pesua on hyvä välttää, koska sekin voi kuivattaa ihoa turhan paljon. Joissain tapauksissa hoidettavaa aluetta täytyy kuitenkin pestä esimerkiksi päivittäin.
- Ruokavalion muutos: Ruokavalio on tärkeä osa ihon terveyttä ja hyvinvointia. Sopivalla rehustuksella voidaan tukea ihoa ja iho-ongelmien paranemista. Autamme asiassa mielellämme.
- Kortisonihoito: Jos lemmikkisi iho-ongelmat ovat vakavia, eläinlääkäri voi määrätä kortisonihoitoa. Kortisoni auttaa vähentämään tulehdusta ja kutinaa.
- Antibiootit: Jos iho-ongelmat johtuvat bakteeri-infektiosta, eläinlääkäri voi määrätä antibiootteja. Antibiootit auttavat tappamaan bakteereja ja vähentämään tulehdusta. Turhaa antibioottien käyttöä tulee kuitenkin välttää, jotta antibioottiresistenssiä ei muodostu.
- Paikallishoidot: Paikallishoitoja, kuten voiteita tai suihkeita voidaan käyttää lemmikkien iho-ongelmien hoitoon. Nämä voivat auttaa kutinan ja tulehduksen lievittämisessä ja haavojen paranemisessa. Voiteilla voidaan myös ylläpitää ihon kosteustasapainoa.
On tärkeää muistaa, että lemmikkien iho-ongelmien hoito voi olla haastavaa ja vaatia kärsivällisyyttä ja sitoutumista hoitoon.
Ennaltaehkäisy
Syystalven märkä loskakeli voi olla haasteellista aikaa lemmikeille. Omistajat voivat toteuttaa useita toimenpiteitä minimoidakseen märän sään aiheuttamia ongelmia. Tässä muutamia toimenpiteitä, joilla voit minimoida syksy-talven märkien loskakelien vaikutukset lemmikkiisi:
- Pidä lemmikin tassut puhtaina ja kuivina. Kuivaa tassut ja varpaanvälit lenkkien jälkeen. Tarkista myös tassujen välit kivi- ja jääpalojen varalta. Tarvittaessa tassut on hyvä huuhdella tai pestä.
- Vältä kylmiä paikkoja ja pintoja. Jäätävät pinnat voivat aiheuttaa paleltumia ja kipua lemmikin tassuille.
- Varmista, että eläimellä on kuiva ja lämmin peti.
- Vältä turhaa kastumista ja pidä esimerkiksi sadetakit käden ulottuvilla.
- Pidä lemmikin turkki hyvin hoidettuna. Säännöllinen harjaaminen ja turkin pesu auttavat pitämään lemmikin turkin terveenä ja vähentävät infektioriskiä.
- Harrasta lemmikin kanssa myös sisätiloissa.
Vaikka syystalven märät loskakelit voivat olla hankalia lemmikin omistajalle, huolellisuus ja varovaisuus voivat auttaa välttämään mahdollisia riskejä. Muista, että lemmikkisi terveys ja hyvinvointi ovat tärkeitä, ja että pienet toimenpiteet voivat auttaa pitämään sen turvassa ja onnellisena kaikkina vuodenaikoina.
mennessä ELL Eva Kaisti | touko 15, 2023 | app
Talviaika tuo mukanaan haasteita liikkumiselle ja lenkkeilylle. Tiet ovat liukkaat, lumiset tai sohjoiset. Pakkassää kiristää ihoa ja paleltaa sormia ja varpaita. Nämä haasteet eivät koske pelkästään ihmisiä, vaan erityisesti ulkoilevia lemmikkejä, pääasiassa koiria.
Hiekoitussepeliä ja suolaa käytetään yleisesti talvella liukkauden torjuntaan ja teiden kunnossapitoon. Vaikka sulat ja hiekoitetut tiet ovat helpompikulkuisia, aiheuttavat ne usein päänvaivaa koirien omistajille. Hiekoitussepeli on teräväreunainen ja kova, mikä voi aiheuttaa haavoja ja hiertymiä koiran tassuihin.
Suola aiheuttaa samankaltaisia ongelmia. Se ärsyttää ja kuivattaa tassujen ihoa, mikä voi johtaa halkeiluun ja haavoihin. Haavaumat ja hiertymät ärtyvät helposti, ja ne pahenevat nopeasti, jos koira vielä nuolee arkoja tassujaan. Tassujen nuoleminen suolasta ja hiekasta saattaa myös aiheuttaa koiralle vatsavaivoja, oksentelua ja/tai ripulia. Kylmät säät tuovat vielä omat lisähaasteensa koirien tassuille. Kostea, kylmä tai luminen pohja rasittaa tassujen ihoa ja aiheuttaa nopeasti paleltumisia.
Tassuongelmien oireet
Paleltumisesta kärsivän koiran tassut voivat olla kylmät, kivuliaat ja turvonneet. Tassut voivat näyttää punaisilta tai sinertäviltä, ja niissä voi olla jopa haavaumia tai rakkoja. Hiekoitussepeli ja suola aiheuttavat herkästi myös haavoja ja ihoärsytyksiä tassujen ihoon. Nämä ihovauriot altistavat koiran tassuja myös muille tassujen infektioille.
Muita tassujen iho-ongelmiin liittyviä oireita ovat kuivuminen, halkeilu ja tulehdukset. Tassut voivat olla karheita, ne saattavat halkeilla anturoiden pohjista ja reunoilta. Usein koirat myös nuolevat tassuja enemmän, jos niissä on haavoja tai muita iho-ongelmia. Tulehdusperäiset iho-oireet voivat puolestaan ilmetä punoituksena, turvotuksena ja kuumotuksena tassuissa, ja koiran käytös voi muuttua levottomaksi.

Talvi voi olla haasteellista aikaa koirien tassuille.
Hoito
Jos koiran tassut ovat paleltuneet, tulee koira ensitöikseen saada lämpimiin sisätiloihin. Tassut kuivataan ja lämmitetään esimerkiksi pyyhkeellä. Mahdolliset haavaumat tai rakot tulee puhdistaa sopivalla antiseptisella aineella ja niihin voi laittaa hoitavia rasvoja/salvoja, jotka edistävät ihon uusiutumista ja haavojen paranemista. Tarvittaessa on syytä myös ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, joka antaa lausunnon haavojen syvyydestä, jatkotoimenpiteistä ja hoito-ohjeista. Eläimille tulee aina käyttää niille suunniteltuja hoitotuotteita!
Ennaltaehkäisy
Paleltumisten, haavojen ja hiertymien synnyn voi helposti välttää huolehtimalla koiran tassujen suojaamisesta. Koiran tassut on myös hyvä pestä sekä kuivata huolellisesti jokaisen ulkoilun jälkeen. Tassujen suojaksi on olemassa erilaisia suojia, kuten tossuja, joita voidaan käyttää. Koiran tassuja voi suojata käyttämällä erityisiä tassuvoiteita tai -rasvoja, joita levitetään tassuihin ennen ulkoilua. Ne muodostavat suojaavan kerroksen tassujen iholle, joka auttaa estämään halkeamia ja haavoja. Lisäksi tulee lenkkien pituuden olla olosuhteiden mukaiset. Todella kylmällä säällä ei kannata tehdä monen tunnin lenkkiä hiekoitetulla tai suolatulla lenkkipolulla.
Yhteenveto
Koirien tassujen paleltuminen, haavautuminen ja niiden tuomat iho-ongelmat ovat yleisiä talvella. Tassut voivat olla todella kipeät. Onkin hyvä huolehtia koiran tassujen suojauksesta ja tarkkailla niiden kuntoa talvella. Talveen kannattaa varautua myös hyvissä ajoin, jotta ensilumi ei pääse yllättämään.