Koirien lihasvauriot ja liukastumiset talvella

Talvikaudella koirien kanssa ulkoilevien ja harrastavien ihmisten tulisi kuitenkin olla…

Talvikaudella koirien kanssa ulkoilevien ja harrastavien ihmisten tulisi kuitenkin olla tietoisia tietyistä riskeistä, jotka liittyvät liukastumisiin ja lihasvaurioihin. Kun nämä tekijät tiedostaa, voidaan loukkaantumisten todennäköisyyttä pienentää, mikä taas lisää koiran hyvinvointia. Samat vinkit koskevat tietenkin myös remmin toisessa päässä olevaa ulkoiluttajaa. 

Liukastuminen ja kaatumiset

Jalkakäytävät ja tiet voivat äkkiä muuttua talvisäässä liukkaiksi ja vaarallisiksi, etenkin jos tuoreen lumen alle jää jäinen tienpinta. Koirat, kuten ihmisetkin, voivat helposti liukastua ja kaatua näissä olosuhteissa. Tämä voi nopeasti johtaa loukkaantumisiin, kuten venähdyksiin ja revähdyksiin lihaksistossa, jänteissä tai nivelsiteissä. 

Koira kannattaa pitää kytkettynä, jos tiet ja kulkuväylät ovat liukkaat. Tällöin koiran vauhtia on helpompi hillitä, mikä taas vähentää loukkaantumisen riskiä. Jyrkkiä mäkiä ja liukkaita rinteitä kannattaa liukkaimpina päivinä välttää. Osassa koirien tossuja on myös liukumista hillitsevä pinta, jonka avulla koiralla on parempi ote tienpinnasta. 

Lihasvauriot ja kylmyys

Lihakset ja nivelet toimivat parhaiten, kun ne ovat lämpimiä ja vetreitä. Sen takia voi talven kylmä sää jäykistää koiran lihaksistoa, mikä taas altistaa vammojen syntymiselle. Onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, että koira pysyy lämpimänä. Pitkäaikaista altistumista kylmille olosuhteille kannattaa ainakin pahimpina pakkaspäivinä välttää.

Etenkin jos koira on pienikokoinen tai sen turkki ei tarjoa riittävää suojaa, kannattaa koiralla käyttää takkeja tai muita sopivia välineitä, joilla varmistetaan, että eläin pysyy lämpimänä. On hyvä myös varmistaa, että koira ei pääse märkänä ulos, koska kosteus lisää kylmyyden vaikutusta kehoon.

Lämmittely ja venyttely

Lämmittely auttaa koiran lihaksia valmistautumaan fyysiseen aktiviteettiin ja vähentää loukkaantumisriskiä. Sen takia toimiva lämmittelyrutiini on tärkeä ennen fyysistä rasitusta. Koiran lihaksia voi lämmitellä myös hieromalla niitä kevyesti ja käyttämällä lämpimänä pitäviä takkeja tai muita sopivia vaatteita. Ulkoilu kannattaa myös aloittaa rauhallisessa tahdissa, jotta kehoon ehtii muodostua lämpöä, ennen kuin koiran vauhti nousee.

Venyttely ennen ja jälkeen ulkoilun auttaa myös ylläpitämään lihasten joustavuutta ja estämään lihasvaurioita. Koiran venyttelyrutiini voi sisältää venytyksiä eri lihasryhmille, kuten etu- ja takajaloille, selälle ja kaulalle. Koiralle sopivista venyttelyharjoituksista ja tekniikoista kannattaa keskustella eläinlääkärin tai eläinfysioterapeutin kanssa.

Talvinen sää aiheuttaa omat haasteensa koirille.

Ravitsemus ja nesteytys

Oikea ravitsemus ja riittävä nesteytys ovat tärkeitä tekijöitä koiran terveyden ylläpitämisessä. Tämä pätee tietenkin myös talvella. Kylmä sää voi lisätä koiran energiantarvetta, joten varmista, että se saa riittävästi ravintoa ja kaloreita vastaamaan sen tarpeita. Autamme mielellämme myös sopivan ruokintasuunnitelman teossa – ole rohkeasti yhteydessä. 

Tarjoa koiralle aina raikasta vettä. Kylmällä säällä koirat voivat juoda vähemmän, mikä saattaa aiheuttaa nestehukkaa. Sen takia koiran juomista on hyvä seurata. Pääsääntöisesti talvisin on parempi tarjota huoneenlämpöistä, puhdasta vettä, kuin erittäin kylmää. Tämä saattaa houkutella koiraa juomaan, jolloin nestehukan riski pienenee. Koirille on tarjolla myös erilaisia juomajauheita ja elektrolyyttejä, joista voi olla talvisinkin apua. 

Säännöllinen terveystarkastus

Eläinlääkäri tarkistaa koiran terveydentilan, nivelten kunnon ja voi tarvittaessa suositella lisätoimenpiteitä tai koiralle sopivia ravintolisiä. Ne voivat auttaa nivelten ja lihaksiston terveyden ja vetreyden ylläpidossa ja täten vähentää vammojen riskiä. Sen takia koiran kanssa kannattaa käydä säännöllisesti eläinlääkärin suorittamassa terveystarkastuksessa. 

Yhteenveto

Koirien lihasvauriot ja liukastumiset ovat yleisiä talvella, mutta tietyt vaaratekijät voi välttää suunnitelmallisuudella ja valmistautumisella. Erittäin liukkaita teitä kannattaa välttää ja koira tulee pitää lämpimänä. Lihashuollosta taas voi huolehtia venytyksillä. Tasapainoinen ruokavalio ja riittävä nesteytys ovat tärkeitä tekijöitä myös talvisin. Sen lisäksi kannattaa huolehtia säännöllisistä koiran terveystarkastuksista ja huolehtia siitä, että koiran kynnet ovat tarpeeksi lyhyet. Nämä toimenpiteet auttavat pitämään koiran terveenä ja hyvinvoivana, talven tuomista haasteista huolimatta.