Kissa virtsailee vääriin paikkoihin

Kissa virtsailee vääriin paikkoihin

Miksi kissa pissaa hiekkalaatikon ulkopuolelle, kun kyse ei ole sairaudesta?

Hiekkalaatikkoon, kissanhiekkaan ja laatikon sijaintiin liittyvät ongelmat ovat usein syynä siihen, ettei kissa halua käyttää laatikkoa. Muita syitä voi myös olla stressi tai kipu. Kipu voi johtua ns. idiopaattisesta kystiitistä, virtsa-kiteistä tai -kivistä, virtsatieinfektiosta tai luusto-ongelmista kuten alaselän tai lonkkien nivelrikosta. Kun niiden olemassaolo suljettu pois, pitää selvittää, mikä kissaa vessa-olosuhteissa risoo.

Merkkailun tunnusmerkit

Kun laatikon ulkopuolelle pissailussa kyseessä on hiekkalaatikkoon, kissanhiekkaan ja laatikon sijaintiin liittyvät ongelmat, voi virtsaamiskäyttäytymisen tarkkailu antaa vahvistusta epäilyksestä. Merkatessaan kissa pissaa yleensä hyvin pienen määrän kerrallaan.

Merkkauspaikat ovat tavallisesti pystysuoria pintoja kuten ovet, ovenpielet, ikkunaverhot ja sohvankulmat. Merkkaileva kissa virtsaa tavallisesti seisaallan ja hyvin tyypillisesti värisyttää häntäänsä. Naaraskissat voivat joskus merkata myös kyykkyasennossa.

Merkkauspissoja kissa ei pyri peittämään.

Sairaudesta johtuvan väärään paikkaan pissaamisen tunnusmerkit 

Alempien virtsateiden sairaudet

Jos kyseessä on nk. idiopaattinen kystiitti eli monesti stressin aiheuttama rakon kiputila, virtsakiteet tai -kivet tai virtsatieinfektio, pissailee kissa erilailla.

Näille taustasyille tyypillisiä oireita ovat:

  • ravaaminen laatikolla
  • ravaaminen levottomana pitkin asuntoa
  • pissa-asennon hakemisessa kestää todella kauan ja kissa on toimitusta tehdessä todella levoton
  • pikkupissat
  • veriset pikkupissat
  • tiristämistä ilman, että mitään tulee
  • tiristää ja vain vähän pissaa tulee tipotellen
  • kissa on kipeä ja valittaa pissatessaan

Erotuksena merkkailuun, sairas kissa voi pyrkiä peittämään pissansa, jos se on mahdollista.

Luusto-ongelmat

Luusto-ongelmissa, kuten nivelrikossa, kissa voisi oireilla seuraavasti:

  • ontuminen
  • jäykät liikkeet
  • vähentynyt liikkuminen
  • hyppimisen ja kiipeilemisen väheneminen
  • vaisuus, vetäytyminen
  • mahdolliset ongelmat myös kakkaamisessa, kuten ummetus tai laatikon ulkopuolelle ulostaminen, koska myös kakka-asentoa vaikea ottaa

Merkkailu voi johtua monesta tekijästä.

Merkkailun syyt

Kissoilla on tapana osoittaa mieltään ja toiset tekevät sen virtsaamalla vääriin paikkoihin.

Ei kannata kuitenkaan aina lähteä liikkeelle siitä, että oireilu on mielenosoitusta, usein jokin järkevä syy kyllä löytyy. Se ei vain ehkä ole ihmisen mielestä järkevä tai ainakaan selkeä syy.

Kissalle iso ongelma voi olla esimerkiksi se, että:

  • laatikko on liian pieni
  • laatikon haju on muovinen tms.
  • laatikko on hänen mielestään väärässä paikassa
  • kylppäriin on ilmestynyt jotain uutta, mikä hänen mielestä häiritsee pissaamista
  • laatikko on liian lähellä seinää tai muuten eri kohdassa jne.
  • kissanhiekka on muuttunut tai tutun hiekan koostumusta on muutettu

Ratkaisuja merkkailuongelmaan

Hiekkalaatikko-olosuhteiden optimoinnissa kannattaa ottaa huomioon seuraavat asiat:

  • Hiekkalaatikkoja tulee olla riittävän monta, vähintään yhtä monta kuin on kissoja plus yksi ylimääräinen
  • Jokainen hiekkalaatikko sijoitetaan erikseen, mieluiten eri huoneisiin, johonkin rauhalliseen, mutta helposti saavutettavaan paikkaan
  • Hiekkalaatikon ei tule sijaita lähellä ruokapaikkaa tai vesikuppia
  • Yksi hiekkalaatikko jokaiseen kerrokseen, jos kyseessä on useampikerroksinen koti
  • Hiekkalaatikkoa ei ole hyvä laittaa kulkuväylille, ovensuuhun, lasiovien tai lattiaan saakka ulottuvien ikkunoiden lähistölle (eli sellaisiin paikkoihin, joissa kissa voi tuntea olonsa turvattomaksi)
  • Hiekkalaatikon tulee olla riittävän suuri, vähintään 1,5 kertaa kissan pituus nenästä hännäntyveen
  • Voit tarjota kissalle sekä avoimia että katollisia laatikoita, mutta yleensä kissat pitävät enemmän avoimista malleista
  • Hiekaksi kannattaa valita pienirakeinen, hajustamaton paakkuuntuva hiekka (ns. mikrohiekka), toki kissan yksilöllisiä mieltymyksiä kannattaa kuunnella
  • Hiekkaa tulee olla riittävän paksu kerros, vähintään 3-5 cm
  • Hiekkalaatikot puhdistetaan paakuista ja kakoista vähintään kahdesti päivässä, tarvittaessa useamminkin, lisätään hiekkaa tarpeen mukaan
  • Laatikot tyhjennetään ja pestään 1-2 viikon välein miedolla, hajustamattomalla yleispesuaineella ja kuumalla vedellä
  • Älä käytä muovisia hiekkalaatikonsuojuksia tai hajusteita hiekassa

Epätoivottuun pissaamispaikaan voi laittaa uuden hiekkalaatikon ja toivoa, että kissa valitsisi laatikon mieluummin kuin lattian tai maton tms. Jos kissa alkaa tosiaan käyttää tätä uutta laatikkoa, se pidetään aluksi paikallaan noin kuukauden ajan. Sen jälkeen laatikkoa voi alkaa pikkuhiljaa siirtää kohti omistajan kannalta paremmin sopivaa sijaintia. Siirtäminen tehdään hyvin hitaasti, 10-20 cm kerrallaan.

Toinen vaihtoehto on estää kissan pääsy tuolle epätoivotulle pissapaikalle, jotta käytös ei pääsisi toistumaan ja siten vahvistumaan.

Hiekkalaatikkoja lisätessä on hyvä toimia niin, että laitetaan uusia laatikoita uusiin paikkoihin, mutta jätetään vanhat laatikot aluksi entisille paikoilleen. Sitten pidetään kirjaa siitä, mitä laatikoita kissa käyttää ja mitä ei. Myöhemmin voidaan poistaa ne laatikot, jotka jäävät käyttämättä tai kokeilla niille uusia, mieluisampia paikkoja.

Kissan alempien virtsateiden sairaudet

Kissan alempien virtsateiden sairaudet

Miksi kissa pissaa vääriin paikkoihin? Miksi kissa ei saa pissattua? Miksi kissan pissassa on verta? Kissalla oireiden taustalla on todennäköisesti FLUDT.

Kissan alempien virtsateiden sairaudet eli FLUDT

Kissan alempien virtsateiden sairaus eli FLUDT (Feline Lower Urinary Tract Disease) on niin kutsuttu kattotermi kaikille kissan virtsatiesairauksille, jotka vaikuttavat alempiin virtsateihin eli virtsarakkoon ja virtsaputkeen. Alempien virtsateiden sairaudet ovat kissalla yleisiä, oireiden vakavuus vaihtelee suuresti lievistä oireista hyvin voimakkaisiin. Kaikenikäiset kissat voivat sairastua, mutta suurimmassa riskissä on keski-ikäinen, ylipainoinen ja vähän liikkuva kuivaruokaa syövä sisäkissa. 

Syyt

Kissan alempien virtsateiden sairauksien taustasyyt ovat moninaiset. Niihin lukeutuu:

  • kissan idiopaattinen kystiitti eli FIC (Feline Idiopathic Cystitis)
  • virtsakiteet ja virtsakivet
  • virtsateiden bakteeritulehdus eli virtsatieinfektio
  • virtsarakon ja virtsaputken kasvaimet

Kissan idiopaattinen kystiitti eli FIC

Kissan idiopaattinen kystiitti on yksi yleisimmistä FLUDT:n taustasyistä. Idiopaattinen tarkoittaa itsenäistä, tuntemattomasta syystä johtuvaa. Siinä virtsarakko on tulehtunut, mutta tulehdus on steriili, ei siis bakteerin aiheuttama. Tästä huolimatta sairaus voi pahimmillaan aiheuttaa voimakasta kipua, verta virtsassa ja jopa virtsaummen, jolloin kissa ei saa pissattua, mikä on aina vakava päivystystapaus. FIC:n taustalla taas on usein stressi, jota voi olla ihmisen näkökulmasta vaikea ymmärtää.

Virtsakiteen ja virtsakivet

Muita vaihtoehtoja kissan pissavaivoihin ovat etenkin vähän pulskalla kastoidulla uroskissalla virtsakiteet ja -kivet. Uroskissoilla on naaraita suurempi predispositio eli alttius kehittää kiviä virtsaan. Myös tietyillä kissaroduilla on suurempi alttius sairastua: mm. ragdolleille kehittyy kalsiumoksalaattikiteitä ja -kiviä herkemmin. Kivet voivat aiheuttaa epämukavuutta tai kipua ja pahimmillaan ne voivat olla hengenvaarallisia, jos kivi lähtee liikkeelle virtsarakosta eteenpäin virtsaputkeen, missä se aiheuttaa tukoksen ja estää pissaamisen. Etenkin uroskissalla voi ahtaammaan virtsaputken vuoksi tukos tulla melko herkästi ja olla henkeä uhkaava tilanne. Eli jos pissaa tulee vain tipotellen tai kissa ravaa koko ajan laatikolla eikä mitään tule tai tuotos on veristä, otettava yhteyttä samantien päivystävälle eläinklinikalle.

Virtsatieinfektio

Virtsatieinfektiossa tulehduksen aiheuttaja on bakteeri. Niille taas alttiimpia ovat naaraskissat, sekä kissat joilla on jokin muu taustasairaus kuten diabetes eli sokeritauti tai munuaissairaus, mitkä ovat vanhemmilla kissoilla yleisiä.

Kasvaimet

Joskus alemmissa virtsateissä voi esiintyä jopa kasvaimia, mutta ne ovat yllämainittuihin taustasyihin verrattuna selvästi harvinaisempi aiheuttaja ja koskevat erityisesti vanhoja kissoja.

FLUTD taustalla voi olla useita erilaisia syitä.

Oireet

Tavallisin FLUDT:n oire on se, että aiemmin täysin sisäsiisti kissa pissaa hiekkalaatikon ulkopuolelle väärään tai useampiin vääriin paikkoihin, kuten sänkyyn, sohvalle tai matolle Muita oireita voivat olla:

  • kissa ravaa hiekkalaatikolla
  • kissa pissaa pikku pissoja
  • kissa maukuu tai muuten ääntelee pissatessaan kivun vuoksi
  • kissan pissassa on verta
  • kissa ei pissaa lainkaan

Diagnoosi

FLUDT:n taustasyyn selvittämiseksi eläinlääkäri tutkii virtsanäytteen. Virtsanäyte on luotettavin, kun se otetaan suoraan rakosta neulan avulla ultraääniohjauksessa kevyessä rauhoituksessa. Virtsanäytteestä tutkitaan virtsan sakka, josta nähdään, onko virtsassa tulehdussoluja, verta, virtsakiteitä tai bakteereita. Virtsanäytteestä voidaan myös tutkia ominaispaino ja proteiinit (kertoo munuaisten toiminnasta) ja sokeri (diabeteksen mahdollisuus). Virtsa usein myös viljellään, jotta varmistutaan, onko virtsassa bakteerikasvua. Mikäli kasvua on ja kyseessä on bakteeritulehdus, tehdään myös antibioottiherkkyysmääritys, jotta saadaan selville, mille antibiootille tulehduksen aiheuttanut bakteeri on herkkä eli mikä antibiootti toimii. Lisäksi tutkitaan yleensä ultraäänellä virtsatiet, jossa voidaan havaita kivien lisäksi myös mahdolliset muut muutokset niin alemmissa virtsateissä kuin ylempänä munuaisissakin. Tarvittaessa voidaan virtsateistä ottaa myös röntgenkuva. Virtsanäytteen ja virtsaelinten tutkimuksten lisäksi saatetaan ottaa myös verikokeita muiden FLUDT:n oireiden kaltaisia oireita aiheuttavien taustasairauksien poissulkemiseksi. 

Tärkeää on erilaisten tutkimusten lisäksi myös käydä läpi kissan terveyshistoria ja elintavat, erityisesti jos poissulkemalla muut taustasyyt päädytään oireilun johtuvan stressiperäisestä idiopaattisesta kystiitistä.

Hoito

Koska aiheuttajia on monia, hoito riippuu aiheuttajasta. 

Kaikissa on tärkeää mahdollisen kivun hoito tilanteeseen sopivalla kipulääkkeellä.

Tulehduskipulääkkeitä kuten meloksikaamia ei suositella käytettävän, jos on munuaisten vajaatoimintaa, mistä  kärsii 15-vuotiaista kissoista 30-50 prosenttia. Eli jos vanhemmalla kissalla on virtsaamsiongelmia, on heidät aina hyvä tutkia aina klinikalla ja ottaa veri- sekä virtsakokeet.

Idiopaattisessa kystiitissä toimivat kipulääkkeiden hyvänä lisänä virtsarakon limakalvoja suojaavat tuotteet, jotka sisältävät esim. N-asetyyli-D-glukosamiinia sekä lisätty juominen.

Stressin määrää tulee ehdottomasti vähentää. Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä keinoa jos ei tiedä mistä se johtuu. Kissa voi stressata paikanvaihdoksesta tai muutosta, huonekalujen siirtelystä, remontista,  ihmisten vaihtuvuudesta, uusista lemmikeistä perheessä jne.

Erinäiset rauhoittavia ainesosia sisältävät vapaakaupan ravintolisät ovat turvallisia ja voivat auttaa vähentämään stressiä, jos niiden antaminen ei stressaa kissaa.

Joskus tulee jopa harkita mm. reseptillä olevia vahvoja mielialalääkkeitä kuten selegiiniä tai fluoksetiinia, riippuen stressin syystä ja voimakkuudesta.

Virtsakiteissä ja -kivissä hoitona on muun muassa kiteitä sulattavat erikoisruuat kuten Royal Canin Urinary s/o. Liuottavat ruuat tulee kuitenkin aloittaa vain jos virtsanäyte on tutkittu ja kiteitä todettu.

Bakteeritulehduksessa aloitetaan usein antibioottikuuri. Siinäkin on kuitenkin itse asiassa protokolla muuttunut: jos virtsanäytteessä havaitaan vain bakteereja mutta ei tulehdussoluja ja kissa on lähes oireeton, saatetaan kokeilla virtsan hapattamista karpalotuotteilla, c-vitamiinilla jne., virtsarakon seinämää parantavia tuotteita, lisättyä juomista sekä kipulääkitystä.

Kaikenikäiset kissat voivat sairastua FLUTDiin, joskin yleisintä se on keski-ikäisillä yksilöillä.

Mitä voi tehdä kotona?

Suosittelen kokeilemaan lievää virtsatieoireilua (kuten satunnainen vääriin paikkoihin pissaaminen) osoittaville kissoille seuraavia juttuja:

  • juomisen lisääminen
  • rauhoittava Feromoni-valmiste kuten Feliway
  • virtsateitä rauhoittava ravintolisää
  • tai jos oireilua on toistuvasti ja ruuanvaihdos on muuten mahdollista, erikoisruoka, joka ei kuitenkaan ole mikään virtsakivi- tai virtsakideruoka vaan Hill’s c/d Urinay Stress® tai Royal Canin Calm
  • aktiivisuuden lisääminen
  • painon hallinta, tarvittaessa laihdutus (60% kotikissoista on ylipainoisia)
  • stressin poistaminen tai vähentäminen, jos jotain uutta on ollut
  • hiekkalaatikon sijainnin ja laatikon sekä hiekan tai kuivikkeen uudelleen arviointi

Jos oireilu on voimakasta eli pissaaminen on kivuliasta, pissa on veristä tai erityisesti jos pissaa tulee vain tipoittain tai kissa ei saa pissattua ollenkaan tai pissaoireiden rinnalla on muita yleisoireita kuten, että kissa vetäytyy tai piiloutuu, kissa ei syö tai oksentaa, vaaditaan pikaista eläinlääkärikäyntiä päivystyksessä saman tien.

Kissan virtsaamisongelmat

Kissan virtsaamisongelmat

Kissa pissaa sänkyyn, sohvalle ja matolle – miksi?

Hiekkalaatikkoon, kissanhiekkaan ja laatikon sijaintiin liittyvät ongelmat ovat usein syynä siihen, ettei kissa halua käyttää laatikkoa ja pissaa vääriin paikkoihin. Muita syitä voi myös olla stressi tai kipu. Kipu voi johtua alempien virtsateiden sairauksista tai luusto-ongelmista Kun niiden mahdollisuus on  suljettu pois, pitää selvittää, mikä kissaa vessa-olosuhteissa risoo.

Vääriin paikkoihin merkkailun tunnusmerkit

Kun laatikon ulkopuolelle pissailussa kyseessä on hiekkalaatikkoon, kissanhiekkaan ja laatikon sijaintiin liittyvät ongelmat, voi virtsaamiskäyttäytyminen antaa tästä vahvistusta. 

Merkkaava kissa pissaa usein pienen määrän seisaallaan pystysuorille pinnoille.

Sairaudesta johtuvan laatikon ohi pissailun tunnusmerkit

Jos vääriin paikkoihin pissaaminen johtuu alempien virtsateiden sairauksien aiheuttamasta kivusta, kissa voi ravata tiheään hiekkalaatikolla ja tiristää pikku pissoja, joskus kissan pissassa voi olla jopa verta, kissa voi olla levoton ja äännellä pissastessaan.

Luusto-ongelmissa kuten lonkkien nivelrikossa laatikon ulkopuolelle pissaamisen lisäksi saatetaan havaita, että kissa liikkuu jäykemmin ja välttelee esimerkiksi hyppimistä tai kiipeilyä.

Kissan merkkailuun tai laatikon ohi virtsaamiseen voi olla useita syitä.

Vääriin paikkoihin pissaamisen syyt

Kissoilla on tapana osoittaa mieltään ja toiset tekevät sen pissaamalla vääriin paikkoihin.

Ei kannata kuitenkaan aina lähteä liikkeelle siitä, että oireilu on mielenosoitusta, usein jokin järkevä syy kyllä löytyy. Se ei vain ehkä ole ihmisen näkökulmasta järkeenkäypä syy.

Kissalle iso ongelma voi olla esimerkiksi se, että hiekkalaatikko on liian pieni, se sijaitsee väärässä paikassa tai tuttu kissanhiekka on vaihdettu uudenlaiseen.

Ratkaisuja kissan merkkailuun

Hiekkalaatikko-olosuhteiden parantelussa tulee ottaa huomioon monta kissan näkökulmasta tärkeää seikka, joista merkittävimpiä ovat muun muassa se, että hiekkalaatikkoja oon riittävän monta, vähintään yksi laatikko kissaa kohden ja lisäksi yksi ylimääräinen. Laatikon tulee olla myös riittävän suuri, jotta pissaamisasennon otto onnistuu helposti. Kuten me ihmiset emme sijoita ruokapöytää kylppärin nurkkaan, myöskään kissa ei halua syödä ja juoda siellä, missä käydään tarpeillaan.