Mikä on koiran korvatulehdus?
Koirien korvatulehduksella tarkoitetaan tilaa, jossa koiran korva on tulehtunut.
Koiran korva jakautuu ulkokorvaan, välikorvaan ja sisäkorvaan. Kaikki korvan osat voivat tulehtua. Tavallisimmassa tapauksessa tulehdus on rajoittunut ulkokorvaan, johon kuuluu korvalehden lisäksi korvakäytävä. Puhutaan siis ulkokorvan tulehduksesta eli otitis externasta.
Myös välikorva ja sisäkorva voivat tulehtua. Koirilla välikorvan ja sisäkorvan tulehtuminen on useimmiten seurausta ulkokorvantulehduksen leviämisestä syvemmälle korvaan tulehduksen pitkittyessä tai sen ollessa voimakas. Mekanismi on siis toisenlainen kuin esimerkiksi ihmislapsilla, joiden kohdalla korvatulehduksella tarkoitetaan nimenomaan välikorvantulehdusta. Ihmisillä välikorvatulehdukset ovat usein flunssan jälkitauti, kun bakteerit nousevat nielun ja välikorvan yhdistävät korvatorven kautta välikorvaan.
Mikä korvatulehduksen aiheuttaa?
Koiran korvakäytävä on L-kirjaimen muotoinen jopa 5-10 cm pitkä putki, toisin kuin ihmisen korvakäytävä, joka taas on suora ja vaakatasossa oleva paljon lyhyempi, keskimäärin vain noin 2,5 cm pitkä rööri. Tämän anatomisen ominaisuuden vuoksi koiran korvat ovat valitettavasti aika alttiit ulkokorvatulehduksen kehittymiselle. Koska kaikki koirat eivät kuitenkaan korvatulehduksista kärsi, korvatulehduksen kehittymiseksi tarvitaan myös lisäksi muita tekijöitä. Koiran korvatulehduksen taustalla voikin olla useita syitä:
- atopia (koira on allerginen ympäristön allergeeneille, kuten siitepölylle ja pölypunkeille: atopialle alttiita rotuja esim. westie, labradorinnoutaja, saksanpaimenkoira)
- ruoka-aineallergia (koira on allerginen ruoka-aineille)
- korvapunkit (korvassa elävä ulkoloinen)
- vierasesineet (esim. ulkona korvaan joutunut kasvinosa metsälenkiltä)
- ahtaat korvakäytävät
- pitkät ja raskaat luppakorvat (esim. spanielit)
- karvaiset korvakäytävät (esim. villakoirat)
- voimakkaasti vaikkua tuottavat korvat (esim. cockerspanieli)
- toistuvasti kosteana olevan korvat (runsas uiminen, lumeen sukeltelu, liiallinen puhdistaminen korvahuuhteella)
- korvan kasvain
- systeemisairaus kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai lisämunuaisen liikatoiminta eli Cushingin tauti
- autoimmuunisairaudet
Kun korva alkaa allergian, vierasesineen tai korvapunkkien vuoksi kutista, koira raapii korvat rikki ja vaurioituneessa ihossa sen omat normaaliflooraan kuuluvat hiivat ja bakteerit alkavat lisääntyä liikaa, mikä aiheuttaa kutinan voimistumisen ja muiden korvaoireiden kehittymisen ja pahenemisen. Vaikka koiralla ei edellä mainittuja kutinan aiheuttajia korvissaan olisi, voivat korvat alkaa kutista siellä lisääntyneiden hiivojen ja bakteereiden vuoksi. Roikkuvien suurten luppakorvien korvakäytävä on ahtaampi, niihin kertyy helposti korvaeritettä ja ne tuulettuvat huonosti. Sama ongelma on myös koirilla, joilla korvakäytävät ovat hyvin karvaiset, erite paakkuuntuu korvakarvoihin kiinni tulpaksi tukkien korvakäytävän. Innokkailla uimareilla korvat ovat kesäaikaan jatkuvasti kosteat. Kun ilma ei kierrä ja kosteus jää muhimaan lämpimään korvakäytävään, syntyy ihanteellinen ympäristö ihon normaaleille hiivoille ja bakteereille lisääntyä liiallisesti ja aiheuttaa tulehdus.
Miten korvatulehdus oireilee?
Korvatulehduksessa oireilla voi joko yksi tai molemmat korvat.
Korvatulehduksessa koiran korva usein kutisee, mitä koira yrittää helpottaa raapimalla ja hankaamalla korviaan alustoihin sekä ravistelemalla päätään. Tulehtunut korva usein punoittaa, korvalehden ja korvakäytävän suu voi olla hilseilevä ja/tai turvoksissa ja raapimisen vuoksi haavaumilla. Koira voi myös riiputtaa oireilevaa korvaa alempana. Korva voi olla myös kipeä ja koira aristaa korvan kosketusta. Tulehtuneen korvan haju on usein muuttunut: se voi haista tunkkaisen makealle tai pistävän pahalle. Korvassa on usein normaalia enemmän eritettä, jonka koostumus voi infektion aiheuttajasta ja voimakkuudesta riippuen vaihdella melko normaalin näköisestä vaikusta tummanruskeaan tahmeaan vahamaiseen eritteeseen tai keltaiseen limaiseen räkämäiseen eritteeseen.
Jos korvaoireet ovat hyvin voimakkaat tai jatkuneet jo pidempään tai niitä esiintyy toistuvasti eli korvatulehdus on krooninen, riski välikorvan tai sisäkorvan tulehtumisesta on suurempi. Jos tulehdus on edennyt ulkokorvaa syvemmälle välikorvaan, voi korvan kipuoireet olla voimakkaammat ja koiralla voi olla myös kasvohermohalvauksen oireita (korva, silmäluomi ja huuli roikkuvat tulehduksen puolella, kuola valuu tältä puolelta, silmän räpäyttäminen hankalaa). Jos tulehdus on edennyt sisäkorvaan asti, voi pään kallistaminen tulehduksen puolelle olla hyvin voimakasta ja tasapaino olla niin häiriintynyt, että koiralla voi olla hankaluuksia pysyä pystyssä ja koira voi kiertää kehää yrittäessään kävellä suoraan.
Miten korvatulehdus diagnosoidaan?
Korvatulehduksen diagnosointi perustuu oireisiin ja yleis- ja korvatutkimuksessa tehtäviin löydöksiin. Korvakäytävän tähystyksellä korvalampun eli otoskoopin avulla nähdään korvakäytävän tilanne (turvotus ja ahtaus, eritteen määrä, onko vierasesineitä tai kasvaimia) sekä ulkokorvan välikorvasta erottavan tärykalvon kunto. Usein tutkimus onnistuu hereillä, mutta jos korva on hyvin kipeä tai turvonnut, voidaan tutkimus joutua tekemään rauhoituksessa. Korvasta otetaan eritenäyte, josta voidaan mikroskoopin avulla nähdä onko eritteessä normaalia enemmän hiivaa tai bakteereita ja ovatko bakteerit tyypillisiä normaaliflooraan kuuluvia bakteereita. Myös mahdolliset korvapunkit näkyvät mikroskoopilla. Mikäli korvaeritteessä näkyy epätyypillisiä bakteereita, tehdään näytteestä myös bakteeriviljely.
Miten korvatulehdusta hoidetaan?
Korvatulehduksen hoidossa tärkeintä on paikallishoito.
Tulehtuneen korvan puhdistamisen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa: jos korvassa on tulehduseritettä niin kuin usein on, korva täytyy mekaanisesti tyhjentää eritteestä huuhtelemalla se tehokkaalla korvahuuhteella ja oikeaoppisella huuhtelutekniikalla, muuten korva ei parane. Tulehtuneen ihon kutinaa ja turvotusta helpotetaan kortisonilla. Jos korvatulehduksessa on päässyt lisääntymään vain hiiva, silloin tehokas huuhtelu ja kortisoni riittävät hoidoksi. Ennen vanhaan korvatulehduksia hoidettiin multimodaalisilla valmisteilla, kuten Canofite ja Saniotic. Molemmat sisältävät antibioottia, hiivalääkettä sekä kortisonia. Ihotautilääkärit eivät nykyään suosittelen näitä sekatippoja oikeastaan koskaan, edes lievissä bakteeritulehduksissa tai hiivan ja bakteerin aiheuttamissa sekainfektioissa. Korvatulehduksista 99 % ei myöskään vaadi antibiootteja suun kautta, vastoin ihmisten oletusta, joka taas pohjautuu ihmisten välikorvatulehduksessa määrättyihin systeemisiin antibioottikuureihin.
Nykyään hoitona on oikeanlainen puhdistus oikeilla aineilla, sekä korvaan laitettavat kortisoniliuokset.
Jos tulehdukset ovat toistuvia tai jos korvan eritteisyys on erittäin voimakasta on korvahuuhtelu ehdottomasti paras tehdä nukutuksessa perinpohjaisesti. Jos tulehdukset ovat toistuvia tehdään huuhtelu mieluiten videoavusteisesti.
Toistuvissa korvatulehduksissa on myös ehdottoman tärkeää selvittää oireilun taustasyy, jotta saadaan hoidettua itse syytä eikä pelkkää oiretta, ja näin mahdollisesti estää korvatulehdusten uusiminen täysin. Tutkitusti 50-80 % kroonisista korvatulehduksista jää diagnosoimatta, minkä vuoksi toistuvasti oireilevia potilaita ei tule vain hoitaa tipoilla, vaan heidät tulee tutkia kunnolla.
Toistuvissa ulkokorva tulehduksissa (otitis externa) jopa 40 %:lla on taustalla välikorvan tulehdus (otitis media).
Voinko helpottaa koiran korvaoireita kotona?
Lieviä, vain ulkokorvantulehdukseen viittaavia korvaoireita voi helpottaa ja hoitaa kotona huuhtelemalla korvaa oikealla tekniikalla hellävaraisella, mutta tehokkaalla korvahuuhteella. Etäeläinlääkäriltä saat vinkkejä puhdistustekniikasta ja tilanteeseen sopivista huuhteista. Etäeläinkääkäri voi tapauskohtaisesti suositella mahdollisesti myös esimerkiksi paikallista kortisonivalmistetta kutinan ja turvotuksen rauhoittamiseksi. Etäeläinlääkärin kanssa voidaan selvitellä myös korvatulehduksen todennäköistä taustasyytä.
Etäeläinlääkäri osaa antaa tilannearvion myös voimakkaampien oireiden kohdalla klinikkahoidon kiireellisyydestä ja mahdollisesta tukihoidosta klinkalle pääsyyn asti.
Milloin otan yhteyttä eläinlääkäriin?
Jos koiralla esiintyy yllämainittuja mahdollisia korvatulehdukseen viittaavia oireita, ota yhteys eläinlääkäriin. Korvaoireet voivat pahentua nopeasti ja puuttuminen oireiluun aikaisessa vaiheessa, nopeuttaa paranemista!