Hammaskiven poisto

Hammaskiven poisto

Mitä tarkoittaa hammaskiven poisto lemmikeillä?

Hammaskiven poisto lemmikeillä on eläinlääkärin suorittama anestesiassa tehtävä hammaskiven poistava tai ainakin sen määrää huomattavasti vähentävä toimenpide.

Hammaskiven poisto tehdään ensin hampaiden pintaan sekä ienrajaan. Toimenpiteen aikana eläintenhoitaja tai eläinlääkäri puhdistavat kaikki hammaspinnat ultraäänilaitteella.  

Eläinlääkäri kaapii hammaskiven pois ienrajasta ja erityisesti sen alta erikoisvälineillä sinne kertyneen plakin ja hammaskiven poistamiseksi. Hampaan pinta kiillotetaan uuden plakin kiinnittymisen vaikeuttamiseksi. Samalla tarkastetaan ja mitataan ientaskut.

Usein otetaan digitaaliset hammasröntgenkuvat piilevien vaurioiden, kuten hampaiden pulpiitin eli hammasytimen tulehduksen sekä leukaluun paiseiden havaitsemiseksi. Kuvien perusteella voidaan arvioida, onko tarvetta poistaa hampaita tai tehdä juurihoitoja, jotta lemmikin suuontelon terveys ja siten kokonaisterveys säilyisi mahdollisimman pitkään mahdollisimman hyvänä.

Hammaskivenpoisto tulee aina tehdä yleisanestesiassa, missä lemmikki on intuboitu, eli henkitorvessa on tuubi ja hän hengittää sen kautta anestesiakaasuja ja happea. Lisäksi lemmikkiin on kytketty erinäisiä valvontamonitoreja eli hoitotoimenpide on sekä turvallinen, että vaikuttava.

Mitä tapahtuu, jos hammaskiveä ei poista?

Hammaskiven kertyminen johtaa ientulehduksiin sekä parodontiittiin eli hampaiden kiinnityskudosten tulehtumiseen. Tulehdus johtaa leukaluiden ongelmiin, jos sitä ei hoideta. Luu mätänee ja tulehdus voi edetä hyvin pitkälle. Yläleuassa hampaan juuren ympärille kertynyt tulehdus voi puhkaista leukaluun katon ja aiheuttaa paiseen silmän taakse tai sierainonteloon, tuhoten laajoja alueita luuta. Alaleuassa hampaan juuren ympärille kertynyt tulehdus tai juuripaise voivat haperoittaa luuta niin pahasti, että alaleuka katkeaa.

Mitä eroja on hammaskiven poistoissa?

Ultraäänihammaspesu

Erinäiset yritykset tarjoavat ultraäänihammaspesua tai hereillä olevalle potilaalle suoritettavaa hammaskivenpoistoa. Sitä mainostetaan hiljaisena ja täysin kivuttomana toimenpiteenä.

Toimenpiteitä suoritetaan usein trimmaamoissa tai ihmisten kotona ja hotellihuoneissa. Ne ovat näennäisesti varsin edullisia, mutta jos niitä tehdään esimerkiksi kahden kuukauden välein ja hinta on noin 50-80€ per kerta, kertyy niistäkin aika moinen vuosisumma.

Suurin ongelma on, että hammaskivenpoisto on mahdollista tehdä vain hampaan pinnalle ja tarkemmin ottaen yksinomaan ulkopinnalle.

Yleensä poskihampaita on vaikea huoltaa, samaten alahampaita on vaikeampi puhdistaa, kuin ylähampaita, jotka tulevat siihen päälle.

Hampaiden välejä ei voi puhdistaa lemmikin ollessa hereillä.

Ientaskuja ei voi puhdistaa lemmikin ollessa hereillä.

Hampaiden sisäpintoja ei voi puhdistaa lemmikin ollessa hereillä.

Se on vähän sama kuin jos seinissä on hometta ja laitetaan vaan aina uutta maalia pintaan. Siellä se home edelleen muhii rakenteissa ja jatkaa matkaansa yhä syvemmälle tuhoten koko talon.

Ultraäänihammaspesu voisi olla ihan hyvä lisä normaaliin päivittäiseen hammaspesurutiiniin ja vuosittaisen eläinlääkärissä tehtävien hammaskivenpoistojen kaveriksi esimerkiksi viikoittain, mutta se ei missään nimessä ole laadukas hammaskivenpoistotoimi.

Kaikille koirille muodostuu hammaskiveä.

Sedaatio, eli rauhoitus

Pelkässä rauhoituksessa eli sedaatiossa ei tule suorittaa hammaskivenpoistoa.

Sedaatio eli rauhoitus on rauhoittavien aineiden aiheuttama vähemmän syvällinen muuttunut tajunnantila. Sedaatio vähentää ahdistusta ja epämukavuutta, mutta koira on silti osin tajuissaan ja herkkä toimenpiteen aikana. Lemmikki tuntee varmasti suurempaa kipua ja voi pahimmillaan tiedostaa asioita ilman, että keho kuitenkaan toimii. Ientaskujen kaapiminen on epämukavaa, ei sitä ole turvallista tehdä pelkässä sedaatiossa. Jos sedaatio on niin syvä, että eläin ei reagoisi kaapimiseen, olisi sedaatio aivan liian syvä ollakseen turvallinen. Jos sedaatio taas on kovin pinnallinen, ei kaapiminen onnistu. Tällöin hammaskivenpoisto ei ole kuin kosmeettista ja bakteerit jatkavan tuhotöitään piilossa ienrajan alla.

Rauhoitetulla potilaalla ei välttämättä ole edes suoniyhteyttä eikä valvontalaitteita.

Jos valvontaa ei ole, on vaikeaa huomata ongelmia. Happivaje voi johtaa niin ongelmiin aivojen hapettumisen, kuin muun muassa munuaisten perfuusion eli läpivirtaamisen kanssa ja elinikäisiin vaurioihin. Jos suoniyhteyttä ei ole, on vaikeampaa puuttua ongelmiin nopeasti.

Yleisanestesia on huomattavasti rauhoitusta turvallisempi vaihtoehto, kun lemmikille suoritetaan pidempikestoisia toimenpiteitä tai lemmikillä on ikää tai perussairauksia.

Yleisanestesia on mahdollista suorittaa myös vanhoille ja sairaillekin eläimille turvallisesti. 

Jos hampaita poistetaan, voidaan toimenpiteeseen lisätä paikallispuudutus, minkä avulla rauhoitusaineiden ja anestesia-aineiden määrää voidaan laskea huomattavasti ja herääminen on nopeampaa ja turvallisempaa.

Yleisanestesia (eli nukutus), tai inhalaatioanestesia

Hammaskivenpoisto tulee aina tehdä yleisanestesiassa.

Yleisanestesiassa lemmikki on intuboitu, eli henkitorvessa on tuubi ja hän hengittää sen kautta anestesiakaasuja ja happea.

Tuubi suojaa hengitysteitä, ettei sinne valu limaa, verta ja bakteeripitoista huuhteluvettä.

Lisäksi tuubi tiukentaa henkitorven vieressä kulkevaa ruokatorvea niin, ettei mahalaukusta pääse anestesian takia rentoutuneen mahaportin kautta valumaan mahanesteitä eli happoja ruokatorveen. Ruokatorven limakalvo on erittäin herkkä, eikä kestä happoja. Pidempään ruokatorvessa lilluvat hapot voivat johtaa vakaviin syöpymävaurioihin, joita ei aina saada parannettua vaan äärimmäisen kivulias tila voi johtaa niin vakaviin muutoksiin, että eläin joudutaan lopettamaan.

Koiran yleisanestesia on anestesia-aineiden aiheuttama lääketieteellinen tajuttomuustila, jonka avulla eläimelle voidaan tehdä invasiivisia eli kajoavia toimenpiteitä lemmikin tuntematta kipua tai epämukavuutta.

Yleisanestesian aikana lemmikin elintoimintoja valvotaan tarkasti.

Hengitystiheyttä ja syvyyttä, sykettä, verenpainetta, elimistön happipitoisuutta sekä uloshengitysilman hiilidioksidipitoisuutta ja EKG:tä eli sydänfilmiä valvoo eläintenhoitaja ja eläinlääkäri tai laillistettu eläinanestesiologi.

Yleisanestesian aikana lemmikin hengittämistä voidaan tarvittaessa avustaa manuaalisesti eli käsin lisähapettamalla tai lemmikki voidaan kytkeä ventilaattoriin eli hengityskoneeseen.

Anestesia-aineiden tyyppi ja antotapa riippuvat koiran iästä, rodusta, koosta ja yleisestä terveydentilasta sekä toimenpiteen luonteesta ja kestosta.

Yleisanestesiaa pidetään yleensä turvallisena, mutta toki siihen liittyy joitain riskejä, kuten komplikaatioita hengitykseen, sykeen ja lämpötilan säätelyn kanssa. Kun lemmikki on yleisanestesiassa ja valvonnan alla, on komplikaatioihin puuttuminen huomattavasti helpompaa, kuin jos potilas on vain rauhoitettu.

Hammaskiven poisto

Koiran hammaskivi

“Yök, älä! Meneppä hei alas nyt!” 

Jos joudut kääntämään pään pois ja nenän kohti kattoa koiran pahanhajuisen hengityksen vuoksi karvakuonon vääntäytyessä kainaloosi pusuttelemaan, on syytä kuitenkin katsoa suuhun tarkemmin. 

Terveet hampaat ovat valkoiset ja tukevasti oikealla paikallaan. Ikenet ovat tasaisen vaaleanpunaiset. Terve suu ei koirallakaan kuulu haista pahalta! Tavallisin syy koiran pahanhajuiseen hengitykseen on hammaskivi ja sen aiheuttama ientulehdus ja hampaiden kiinnityskudosten tulehdus. 

Mitä hammaskivi on ja mistä sitä muodostuu?

Hammaskivi on hampaan pintaan kovettunutta kellertävää, harmaata tai ruskeaa plakkia. Plakki taas on hampaiden pinnalle kertyvä suun bakteereista ja niiden erittämästä limasta muodostuva kalvo. Plakki irtoaa huolellisella harjauksella. Vuorokauden kuluessa hampaan pintaan muodostunut plakki alkaa kuitenkin jo hiljalleen kovettua. Hammaskiveksi kovettunut plakki on tiukasti hampaan pinnassa kiinni eikä enää irtoa hammaspesulla kotikonstein. Hammaskiveä ei aina selkeästi näe vaan se voi olla salakavalasti piilossa ienrajan alla.

Miksi hammaskivi on haitallista?

Plakki ja hammaskivi, aiheuttavat ikenen tulehtumisen eli gingiviitin. Tulehtuneet ikenet punoittavat, turvottavat,  vuotavat herkästi verta ja ovat kipeät. Gingiviitti paranee, kun hammaskivi poistetaan klinikalla nukutuksessa tehtävässä hammaskivenpoistossa huolellisesti ientaskuja myöten. 

Jos ientulehdus pääsee etenemään syvemmälle hampaita ympäröiviin kudoksiin, kudokset alkavat tuhoutua. Ientulehdusoireet voimistuvat ja ikenet alkavat vetäytyä. Lopulta hampaan juuret alkavat paljastua, hampaat alkavat heilua tai huomataan, että hampaita on tippunut jo itsestään pois. Toisin kuin ientulehdus, parodontiitti ei enää parane. Mikäli muutokset ovat voimakkaat, ainoa hoito on hampaan poisto. Pahimmillaan seurauksena voi olla myös esimerkiksi hammasjuuripaiseen kehittyminen tai jopa leukaluun murtuminen. 

Sairaat hampaat voivat aiheuttaa kivun lisäksi myös muita koko elimistöä koskettavia ongelmia. Jos hampaissa on tulehdusta, voivat niissä tulehduksen aiheuttaneet bakteerit levitä verenkierron mukana laajemmalle, kuten esimerkiksi sydämeen. Sydämeen joutuessaan, ne voivat aiheuttaa endokardiitin eli sydänläppien tulehduksen, joka taas voi johtaa läppävian kehittymiseen. 

Kaikille koirille voi muodostua hammaskiveä.

Voiko kaikille koirille tulla hammaskiveä?

Kyllä, kaikille koirille voi tulla hammaskiveä. Hammaskivi ja sen aiheuttamat ientulehdus ja hampaiden kiinnityskudosten tulehdus ovat yksi koiran yleisimmistä sairauksista. Jopa yli 80 %:lla kolmevuotiaista ja sitä vanhemmista koirista on jonkinasteisia tulehdusmuutoksia ikenissä tai syvemmällä hampaita ympäröivissä kudoksissa. Hammaskiven muodostumiselle on altistavia tekijöitä kuten hampaiden harjaamattomuus ja pehmeä ruoka. Pienet rodut, iäkkäämmät yksilöt ja koirat, joilla on jonkinlainen systeemisairaus, ovat suurimmassa riskissä.

Miten voin estää hammaskiven muodostumista?

Paras ja tehokkain keino estää hammaskiven muodostumista on koiran hampaiden harjaus päivittäin! 

Milloin hammastarkastukseen?

Hampaat kannattaa tarkistaa vuosittain esimerkiksi rokotusten yhteydessä.  Erillistä aikaa hampaiden tarkastukseen kannattaa varata kuitenkin heti, jos suu haisee, koiralla on näkyvää hammaskiveä, ikenissä on punoitusta, turvotusta, ne ovat vetäytyneet ne vuotavat herkästi verta, hampaita heiluu tai niitä puuttuu eli suun tulehdusoireita ilmenee. 

Huomaa!

Koira näyttää vain harvoin suun ja hampaiden kipua selkeästi. Vaikka koiralla olisi useita pahasti tulehtuneita ja heiluvia hampaita, se saattaa silti syödä ruokansa mukisematta.

Hammaskiven poisto

Hammaskiven poisto

Mitä tarkoittaa hammaskiven poisto?

Hammaskiven poistossa eläintenhoitaja tai eläinlääkäri puhdistavat kaikki hammaspinnat tehokkaalla ultraäänilaitteella. 

Eläinlääkäri kaapii hammaskiven pois ienrajasta ja erityisesti sen alta erikoisvälineillä sinne kertyneen plakin ja hammaskiven poistamiseksi.

Samalla tarkastetaan ja mitataan ientaskut.

Hampaan pinta kiillotetaan sileäksi, jotta uusi plakki ei pääse kiinnittymään siihen.

Usein otetaan digitaaliset hammasröntgenkuvat piilevien vaurioiden, kuten hampaiden pulpiitin eli hammasytimen tulehduksen sekä leukaluun paiseiden havaitsemiseksi. Kuvien perusteella voidaan arvioida, onko tarvetta poistaa hampaita tai tehdä juurihoitoja, jotta lemmikin suuontelon terveys ja siten kokonaisterveys säilyisi mahdollisimman pitkään mahdollisimman hyvänä.

Hammaskivenpoisto on paras tehdä yleisanestesiassa, missä lemmikki on intuboitu, eli henkitorvessa on tuubi ja hän hengittää sen kautta anestesiakaasuja ja happea. Lisäksi lemmikkiin on kytketty erinäisiä valvontamonitoreja eli hoitotoimenpide on sekä turvallinen, että vaikuttava.

Mitä tapahtuu, jos hammaskiveä ei poista?

Hammaskiven kertyminen johtaa ientulehduksiin sekä parodontiittiin eli hampaiden kiinnityskudosten tulehtumiseen. Tulehdus johtaa leukaluiden ongelmiin, jos sitä ei hoideta. Luu mätänee ja tulehdus voi edetä hyvin pitkälle. Yläleuassa hampaan juuren ympärille kertynyt tulehdus voi puhkaista leukaluun katon ja aiheuttaa paiseen silmän taakse tai sierainonteloon, tuhoten laajoja alueita luuta. Alaleuassa hampaan juuren ympärille kertynyt tulehdus tai juuripaise voivat haperoittaa luuta niin pahasti, että alaleuka murtuu tai katkeaa.

Lemmikin hampaat on hyvä tarkastaa ja hoidattaa säännöllisesti.

Mitä eroja on hammaskiven poistossa?

1. ULTRAÄÄNIHAMMASPESU

Erinäiset yritykset tarjoavat ultraäänihammaspesua tai hereillä olevalle potilaalle suoritettavaa hammaskivenpoistoa. 

Sitä mainostetaan hiljaisena ja täysin kivuttomana toimenpiteenä.

Toimenpiteitä suoritetaan usein trimmaamoissa tai ihmisten kotona ja hotellihuoneissa. Ne ovat näennäisesti varsin edullisia, mutta jos niitä tehdään esimerkiksi kahden kuukauden välein ja hinta on noin 50-80€ per kerta, kertyy niistäkin aika moinen vuosisumma.

Ongelma on, että hammaskivenpoisto on mahdollista tehdä vain hampaan pinnalle ja tarkemmin ottaen yksinomaan ulkopinnalle.

Perimmäisiä poskihampaita on vaikea huoltaa hereillä.

Alahampaita on vaikeampi puhdistaa, kuin ylähampaita, jotka tulevat siihen päälle.

Hampaiden välejä ei voi puhdistaa lemmikin ollessa hereillä.

Ientaskuja ei voi puhdistaa lemmikin ollessa hereillä.

Hampaiden sisäpintoja ei voi puhdistaa lemmikin ollessa hereillä.

Se on vähän sama kuin jos seinissä on hometta ja laitetaan vaan aina uutta maalia pintaan. Siellä se home edelleen muhii rakenteissa ja jatkaa matkaansa yhä syvemmälle tuhoten koko talon.

Ultraäänihammaspesu voisi olla ihan hyvä lisä normaaliin päivittäiseen hammaspesurutiiniin ja vuosittaisen eläinlääkärissä tehtävien hammaskivenpoistojen kaveriksi esimerkiksi viikoittain, mutta se ei missään nimessä ole laadukas hammaskivenpoistotoimi.

2. SEDAATIO ELI RAUHOITUS

Sedaatio eli rauhoitus vähentää ahdistusta ja epämukavuutta, mutta lemmikki on silti osin tajuissaan ja kipuherkkä toimenpiteen aikana.

Rauhoitus ei ole hyvä pitkissä, vaativissa tai epämukavuutta tai kipua aiheuttavissa toimenpiteissä.

Rauhoitukseen ja yleisanestesiaan molempiin liittyy joitain riskejä, kuten

  • hengitystiheyden laskua ja jopa hengityslamaa
  • sykkeen laskua
  • verenpaineen laskua
  • lämpötilan säätelyn häiriintymistä eli potilas jäähtyy

Jos hammaskiveä poistetaan vain rauhoituksessa eli sedaatiossa, on meillä kuitenkin yleisanestesiaa useampia ongelmia.

  1. Ientaskujen kaapiminen on epämukavaa.

    Jos sedaatio on niin syvä, että eläin ei reagoisi kaapimiseen, olisi sedaatio aivan liian syvä ollakseen turvallinen. Todennäköisesti verenpaineet olisivat aivan kellarissa ja tämä voi johtaa jopa munuaisvaurioon. Jos sedaatio taas on kovin pinnallinen, ei kaapiminen onnistu. Tällöin hammaskivenpoisto ei ole kuin kosmeettista ja bakteerit jatkavan tuhotöitään piilossa ienrajan alla.

  2. Rauhoitetulla potilaalla ei välttämättä ole edes suoniyhteyttä eikä valvontalaitteita.

    Jos valvontaa ei ole, on vaikeaa huomata ongelmia. Happivaje voi johtaa niin ongelmiin aivojen hapettumisen, kuin muun muassa munuaisten perfuusion eli läpivirtaamisen kanssa ja elinikäisiin vaurioihin. Jos suoniyhteyttä ei ole, on vaikeampaa puuttua ongelmiin nopeasti.

  3. Rauhoitetulla potilaalla ei ole intubaatioputkea eli tubia henkitorvessa.

Tuubi suojaa hengitysteitä, ettei sinne valu limaa, verta ja bakteeripitoista huuhteluvettä. Näin vältytään keuhkokuumeelta.

Lisäksi tuubi tiukentaa henkitorven vieressä kulkevaa ruokatorvea niin, ettei mahalaukusta pääse valumaan happoja ruokatorveen. Pidempään ruokatorvessa lilluvat hapot voivat johtaa vakaviin syöpymävaurioihin, joita ei aina saada parannettua vaan äärimmäisen kivulias tila voi johtaa niin vakaviin muutoksiin, että eläin joudutaan lopettamaan.

Terveet hampaat – tyytyväinen koira.

3. YLEISANESTESIA ELI NUKUTUS TAI INHALAATIOANESTESIA

Koiran yleisanestesia on anestesia-aineiden aiheuttama lääketieteellinen tajuttomuustila, jonka avulla eläimelle voidaan tehdä invasiivisia eli kajoavia toimenpiteitä lemmikin tuntematta kipua tai epämukavuutta.

Hammaskivenpoisto on paras tehdä aina yleisanestesiassa.

Yleisanestesiassa lemmikki on intuboitu, eli henkitorvessa on tuubi ja hän hengittää sen kautta anestesiakaasuja ja happea.

Tuubi suojaa hengitysteitä, ettei sinne valu limaa, verta ja bakteeripitoista huuhteluvettä.

Anestesia rentouttaa mahaportin ja etenkin jos lemmikki ei ole paastonnut riittävän kauan ennen anestesiaa, voi mahanesteitä eli happoja valua ruokatorveen. Tuubi tiukentaa henkitorven vieressä kulkevaa ruokatorvea niin, etteivät mahanesteet etene ruokatorvessa ainakaan kovin pitkälle. Pidempään ruokatorvessa lilluvat hapot voivat johtaa todella vakaviin syöpymävaurioihin.

Yleisanestesian aikana lemmikin elintoimintoja valvotaan tarkasti.

Valvomme:

  • hengitystiheyttä ja syvyyttä
  • sykettä
  • verenpainetta
  • elimistön happipitoisuutta
  • uloshengitysilman hiilidioksidipitoisuutta
  • EKG:tä eli sydänfilmiä

Yleisanestesiaa pidetään yleensä turvallisena ja vanhoille ja sairaille lemmikeille on eri anestesiaprotokollat, kuin nuorille ja terveille potilaille.

Kun lemmikki on yleisanestesiassa ja valvonnan alla, on komplikaatioihin puuttuminen huomattavasti helpompaa, kuin jos potilas on vain rauhoitettu.

Tärkeimpiä etuja ovat valvonnan lisäksi nämä:

  1. voimme kontrolloida anestesian syvyyttä hyvin nopeasti
  2. yleisanestesian aikana lemmikin hengittämistä voidaan tarvittaessa avustaa manuaalisesti eli käsin lisähapettamalla tai lemmikki voidaan kytkeä ventilaattoriin eli hengityskoneeseen.
  3. yleisanestesian aikana voidaan potilas herättää huomattavasti nopeammin keskeyttämällä anestesiakaasun tulo.