Eläinlääkäri Eva Kaisti
Kliininen ravitsemus osana eläinlääketiedettä
Olen valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2008 yhdestä Euroopan top 10 yliopistosta, Ludwig-Maximilians-Universität Münchenistä (LMU). Münchenissä eläinlääketieteellistä koulutusta on järjestetty jo vuodesta 1790 lähtien.
Opintojeni aikana Ludwig-Maximilians-Universität Münchenissä (LMU) opiskelin kahden vuoden ajan ravitsemusta professori Dr. Ellen Kienzlen alaisuudessa, jonka työ on vaikuttanut merkittävästi nykyiseen koirien ja kissojen ravitsemustietoon sekä European School for Advanced Veterinary Studies (ESAVS) -järjestön ravitsemuskoulutuksiin.
Olen työskennellyt lähes koko urani, vuodesta 2008, pieneläinlääkärinä. Vastaanottotyö koirien, kissojen ja niiden omistajien kanssa on edelleen intohimoni. Kliininen ravitsemus on kulkenut mukana kiinnostuksenkohteenani jo opiskeluaikojen alusta lähtien. Olen kehittänyt osaamistani määrätietoisesti kansainvälisillä jatkokoulutuksilla, tieteelliseen kirjallisuuteen perehtymällä sekä käytännön potilastyössä.
Vastaanottotyössä huomasin toistuvasti, että monien sairauksien hoidossa ruokinnan merkitys jäi vähälle huomiolle, vaikka ravitsemuksella voidaan usein vaikuttaa merkittävästi eläimen oireisiin, elämänlaatuun ja ennusteeseen. Tämä havainto johti minut syventämään osaamistani kliinisen ravitsemuksen parissa.
Eläinlääkäreille suunnattu ravitsemuksen jatkokoulutus
Perustutkinnon jälkeen olen täydentänyt osaamistani useilla eläinlääkäreille suunnatuilla ravitsemuskoulutuksilla.
Kaikki ravitsemuksen pääkouluttajani ovat kliinisen ravitsemuksen eurooppalaisia erikoiseläinlääkäreitä (Diplomates of Veterinary Nutrition), mikä edustaa eläinlääkärien ravitsemusosaamisen korkeinta kansainvälistä tasoa.
Olen suorittanut Itävallan eläinlääkäriliiton ravitsemusneuvonnan diplomikoulutuksen pieneläimille (Österreichische Tierärztekammer Diplom Ernährungsberatung Kleintier), joka on kaksivuotinen, ainoastaan eläinlääkäreille tarkoitettu jatkokoulutusohjelma.
Diplomin ylläpitäminen ei ole kertaluonteinen suoritus. Itävallan eläinlääkäriliitto edellyttää diplomin haltijoilta jatkuvaa täydennyskouluttautumista ja osaamisen ylläpitämistä. Itävallan eläinlääkäriliiton jäsenenä minun on myös säännöllisesti pystyttävä todentamaan osallistumiseni alan jatkokoulutuksiin diplomin voimassaolon säilyttämiseksi.
Diplomikoulutuksen vastuukouluttajina toimivat:
- Dr. Irene Bruckner Ravitsemuksen erikoiseläinlääkäri
- Dr. Steffi Handl Diplomate ECVCN
Molemmat ovat kansainvälisesti tunnettuja kliinisen ravitsemuksen asiantuntijoita ja toimivat myös ESAVS:n ravitsemuskoulutusten kouluttajina.
Muita ravitsemuksen jatkokoulutuksia
Olen osallistunut useisiin eläinlääkäreille suunnattuihin kliinisen ravitsemuksen koulutuksiin, muun muassa:
Rationsberechnung in der Tierarztpraxis
- Teil 1
- Teil 2
Magen, Darm & Pankreas – Gastroenterologie & Diätetik im Fokus
Kouluttajana:
Dr. Julia Fritz
- Diplomate ECVCN
- Fachtierärztin für Tierernährung und Diätetik
- Zusatzbezeichnung Ernährungsberatung Kleintiere
Dr. Fritz kuuluu Euroopan korkeimman tason ravitsemusasiantuntijoihin eläinlääketieteen alalla.
Nykyinen jatkokoulutus
Tällä hetkellä suoritan vuoden mittaista, 60 tuntia kestävää yksinomaan eläinlääkäreille suunnattua ravitsemuksen jatkokoulutuskokonaisuutta:
Vet Clinical Nutrition Academy (VCNA)
Kouluttajina toimivat:
- Dr Moran Tal-Gavriel, BSc, DVM, DVSc, Dip ECVCN
- Dr. med. vet. Kerstin Gerstner, DVM, Dip ECVCN
- Dr Cecilia Villaverde Haro, BVSc, PhD, Dipl. ACVIM, ECVCN
Käytännön työ ravitsemuksen parissa
Kliininen ravitsemus ei ole minulle ainoastaan koulutuksia, vaan myös pitkäaikainen käytännön kiinnostuksen kohde.
Vuonna 2023 aloitin oman tietokoneohjelmiston kehittämisen koirien ja kissojen yksilöllisen ruokinnan suunnitteluun.
Tavoitteena oli rakentaa järjestelmä, joka mahdollistaa:
- yksilöllisten ruokavalioiden suunnittelun
- milligrammatarkan ravintoainelaskennan
- kotiruokinnan ja raakaruokinnan tasapainottamisen
- ravitsemuksellisen sairaudenhoidon suunnittelun
- eri kansainvälisten ravitsemussuositusten hyödyntämisen käytännön työssä
Projektin kehittäminen on vaatinut satoja tunteja kirjallisuuteen perehtymistä, ravitsemustieteen opiskelua sekä tietojärjestelmän rakentamista.
Nykyiset kansainväliset standardit, kuten:
- National Research Council (NRC)
- FEDIAF
- AAFCO
tarjoavat vain rajallisen määrän sairauskohtaisia ravitsemuksellisia viitearvoja.
Tämän vuoksi olen rakentanut ohjelmistoon laajemman viitearvojärjestelmän, joka perustuu:
- tieteelliseen kirjallisuuteen
- alan kansainvälisiin suosituksiin
- jatkokoulutuksissa opittuun tietoon
- kliiniseen kokemukseen
Tavoitteena on mahdollistaa mahdollisimman tarkka ja näyttöön perustuva ravitsemuksellinen tuki myös tilanteissa, joissa valmiita kaupallisia ruokavalioita ei ole saatavilla tai ne eivät sovellu kyseiselle potilaalle.
Näkemys kliinisestä ravitsemuksesta
Pidän ravitsemusta yhtenä eläinlääketieteen alihyödynnetyimmistä hoitomuodoista.
Oikein suunniteltu ruokavalio voi:
- ehkäistä sairauksia
- tukea lääkehoitoja
- vähentää oireita
- parantaa elämänlaatua
- ja joissakin sairauksissa muodostaa merkittävän osan varsinaisesta hoidosta.
Erityisen tärkeänä pidän sitä, että ravitsemussuositukset perustuvat tieteelliseen näyttöön, yksittäisen eläimen tilanteeseen sekä käytännössä toteuttamiskelpoisiin ratkaisuihin.
Eläinlääkäriasema Vetsy
- kaikenikäisille ja kokoisille lemmikeille Munkkiniemessä, Helsingissä
Meille tärkeää on lämminhenkinen ja ystävällinen palvelu. Haluamme olla helposti lähestyttävä ja tarjota laadukkaita yleislääkärin palveluja sekä erikoisosaamista.
Lämpimästi tervetuloa!
Eva Kaisti
Ravintoon erikoistunut eläinlääkäri, Vetsyn ja PetDietPlans perustaja