Sinilevä

Sinilevä

Sinilevä

Sinilevät ovat yleistyneet monilla vesialueilla ympäri maailmaa. Sinilevät, joita kutsutaan myös syanobakteereiksi, ovat mikroskooppisia levämuotoja, jotka muodostavat sinivihreän kukinnan tai kerroksen vesistöihin. Niitä muodostuu, kun vedessä on runsaasti ravinteita, kuten typpeä ja fosforia, vesi on lämmintä ja siinä on vain vähän virtausta.

Kukinta-aika vaihtelee vuosittain ja paikallisesti, ja esiintymä riippuu muun muassa lämpötilasta, valon määrästä, ravinteiden saatavuudesta ja tuuliolosuhteista.  Yleisesti ottaen sinilevää esiintyy Suomessa yleensä kesäkuusta syyskuuhun, ja kukinnan huippu ajoittuu yleensä elokuulle.

Myrkytykset

Sinilevä koostuu yksisoluisista syanobakteereista, jotka elävät vesistöissä. Syanobakteerit voivat tuottaa erilaisia myrkyllisiä yhdisteitä, kuten hermostomyrkkyjä ja maksamyrkkyjä. Sinilevän myrkyllisiin aineisiin kuuluvat muun muassa mikrosystiinit ja anatoksiinit. Nämä myrkyt voivat aiheuttaa monia erilaisia ​​terveysongelmia, jos saastunutta vettä juodaan tai siinä uidaan.

Sinilevämyrkytys voi olla erittäin vakava ja jopa kohtalokas, jos se jätetään hoitamatta. Siksi on tärkeää tunnistaa myrkytyksen oireet ja hakea eläinlääkärin apua välittömästi. Vesistöissä, joissa on havaittu sinilevää, ei tule uida eikä eläinten tule antaa juoda tällaista vettä. Ennaltaehkäisy on yksi tärkeimmistä sinilevämyrkytyksen hoidoista. 

Jos vedessä on sinilevää, on parempi ihastella sitä rannalta käsin.

Oireet

Syanobakteerien tuottamat toksiinit voivat aiheuttaa akuutteja oireita, kuten pahoinvointia, oksentelua, ripulia, vatsakipua, ihoärsytystä ja hengitysvaikeuksia. Myrkyt voivat vaikuttaa myös pitkäaikaisesti, ja niiden epäillään aiheuttavan esimerkiksi maksan ja munuaisten vaurioita sekä lisäävän jopa syöpäriskiä. Sinilevämyrkytyksen oireet voivat ilmetä muutamassa minuutissa tai vasta useiden tuntien jälkeen altistumisesta.

Hoito

Sinilevämyrkytykseen ei ole olemassa suoraa hoitokeinoa, joka poistaisi myrkkyä elimistöstä. Eläinlääkärit keskittyvätkin hoitamaan oireita ja tukemaan lemmikin elintoimintoja. Usein eläin kärsii myös nestehukasta, jota voidaan hoitaa eläinlääkärin vastaanotolla antamalla tarvittaessa suonensisäistä nesteytystä. Joskus hoitoon voi sisältyä myös maksan ja munuaisten toiminnan tukeminen ja korjaaminen, jos ne ovat vaurioituneet myrkytyksen seurauksena.

Ennaltaehkäisy

Paras tapa suojella lemmikkejä sinilevän vaaroilta on välttää altistumista saastuneelle vedelle. Jos lemmikin kanssa haluaa uida, kannattaa valita puhdas ja turvallinen uimapaikka, jossa ei ole sinilevää. Nykyään on saatavilla kotikäyttöön suunniteltuja testejä, jotka voivat auttaa selvittämään, onko vedessä sinilevää.

Voit lukea lisää sinilevästä ja sen aiheuttamista ongelmista täältä.

Etyleeniglykoli jäähdytysneste on myrkyllistä lemmikille

Etyleeniglykoli jäähdytysneste on myrkyllistä lemmikille

eläinlääkäri-helsinki.

Jäähdytysnesteen tai pakkasnesteen myrkyllisyys lemmikeille

Etyleeniglykoli (muita nimityksiä glykoli), yksi pakkasnesteen ja jäänestoaineen pääaineista on erittäin myrkyllinen koirille.

Se liukene etäysin veteen, alkoholiin ja asetoniin, joten laimennettu etyleeniglykoli-vesi-neste on tasaisen myrkyllistä.

Usein sitä vuotaa auton jäähdyttimistä tai lasinpesunestesäiliöistä, ja koira nuolee sen maasta.

Vaihtoehtoisesti sitä voi läikkyä maahan, kun autoon vaihdetaan talvella pakkasenkestävää lasinpesunestettä.

Etyleeniglykolia on myös:

  • Tuulilasin jäänpoistajanesteessä
  • Jarrunesteessä
  • Nestemäisessä ruosteenestoaineessa
  • Hydraulinesteissä
  • Joissain liuottimissa ja maaleissa

Etyleeniglykoli on siirappimaisen makea alkoholi, jonka mausta eläimet pitävät.

Puhdas, myrkyksi muuttumaton etyleeniglykoli on alkoholi eli ei tee koiralle hyvää, mutta ei munuaisille sen vaarallisempi kuin muutkaan alkoholit.

Elimistössä etyleeniglykoli kuitenkin muokkautuu myrkyllisiin muotoihin (glykoaldehydeiksi, glykolaatiksi ja oksalaatiksi), jotka tuhoavat kudoksia.

Etyleeniglykoli imeytyy nopeasti ruuansulatuskanavasta.

Metabolia eli muuttuminen alkaa 2-4 tunnin kuluessa nesteen nauttimisesta.

Kuinka paljon pakkasnestettä tappaa koiran?

Mikä tahansa määrä pakkasnestettä on vaarallista koirille, vaikka sitä esiintyisi laimennetussa vedessä, kuten lätäkössä. Vain ruokalusikallinen voi mahdollisesti olla kohtalokas.

Tappavan myrkyllinen määrä puhdasta etyleeniglykolia koiralla on n. 4 ml/kg.

Jos epäilet, että koirasi on juonut pakkasnestettä, ota välitön yhteys eläinlääkäriin.

Jos koirasi hoidetaan heti altistuksen jälkeen teho-osastolla, on hänellä paljon paremmat mahdollisuudet selviytyä. 

Eloonjäämisaste on pieni, jos munuaiset ovat vahingoittuneet pahoin.

Mitkä ovat pakkasnestemyrkytyksen oireet koirilla?

Etyleeniglykoli imeytyy todella nopeasti elimistöön.

Muutamassa tunnissa se voi aiheuttaa vakavia munuaisvaurioita, joita on erittäin vaikea hoitaa.

Pakkasnestemyrkytyksessä on kolme vaihetta:

Vaihe 1:

30 minuuttia – 12 tuntia nauttimisen jälkeen, yleisimmin 1-3 tuntia nauttimisesta.

Koska etyleeniglykoli on alkoholi, on ensimmäinen merkki, jonka näet todennäköisesti heiluminen tai kaatuminen kuin koira olisi humalassa.

Koiralla esiintyy lisääntynyttä juomista ja virtsaamista.

Koira voi kuolata ja oksentaa.

Vaihe 2:

12–24 tuntia nauttimisen jälkeen

Koirasi näyttää toipuvan akuuteista oireista, koska keskushermosto-oireet kuten heiluminen ja kompuroiminen helpottavat.

Todellisuudessa kudostuho vain pahenee koko ajan, kun etyleeniglykoli tuhoaa munuaisia.

Oireina voidaan huomata 

– läähätystä

– tiheää hengitysfrekvenssiä

– tiheää tai hidastunutta sydämen sykettä

– aiemman sekavuuden takia huonon juomisen seurauksena sekä lisääntyneen diureesin eli nesteenpoiston takia vähentynyttä virtsaamista

– vakavaa depressiota

– alkavaa koomaan vaipumista

Vaihe 3:

36 tunnin kuluttua

Vakava akuutti munuaisten vajaatoiminta.

Oireita ovat

– ruokahaluttomuus

– ripuli

– kuolaaminen

– oksentaminen

– vakava kuivuminen

– munuaiskipu

– kohtaukset

– anuria eli kokonaan lakannut virtsaaminen

– romahdus

Kaikkien näiden oireiden ilmenemiseen kuluva aika voi vaihdella riippuen siitä, kuinka paljon koirasi on juonut pakkasnestettä.

Hoito pakkasnestemyrkytyksestä kärsivällä koirilla

Parasta on ajaa saman tien klinikalle.

Jos sinulla on vetyperoksidia kotona, voit koittaa nopeasti oksettaa koiran 15-30 min sisällä etyleeniglykolin nauttimisesta. 

2 ml/kg elopainoa, max. 50 ml per koira.

Lähde kuitenkin heti sen jälkeen ajamaan kohti eläinlääkäriasemaa. Mieluiten suurta sairaalaa, missä voidaan testaat onko veressä etyleeniglykolia, ja missä on mahdollisuudet ympärivuorokautiseen valvontaan.

Lääkehiili imee itseensä huonosti etyleeniglykolia, mutta jos sitä on kotona, anna sitä oksettamisen jälkeen ensiapuna niin paljoin kun sinulla vain on, 1-5 g/kg.

Klinikalla tutkitaan virtsanäyte ja verikoe.

Virtsassa voidaan havaita 3-8 tunnin kuluttua altistuksesta kalsiumoksalaattikiteitä.

Monohydraattikiteet ovat diagnostisia etyleeniglykolimyrkytykselle.

Virtsan pH laskee ja virtsa laimenee.

Perus verikokeissa saatetaan havaita korkeaa verensokeria ja koholla oleva kalsiumarvo.

Vasta 24-48 tuntia myöhemmin nousevat munuaisarvot urea ja crea.

Osassa isoista sairaaloista voidaan verestä tehdä pikatesti ja mitata veren etyleeniglykolipitoisuus.

Tämä voidaan kuitenkin tehdä vain, jos nauttimisesta on kulunut korkeintaan 9 tuntia.

Testi ei mittaa myrkyllisiä metaboliitteja, vain etyleeniglykolin olemassaolon.

Koiralle voidaan sairaalassa aloittaa suonensisäinen nestehoito.

Hänelle aloitetaan joko suonensisäinen etanolihoito tai vastalääke.

Etanoli estää etyleeniglykolia muuttumasta myrkyiksi.

Jos tässä onnistutaan, saadaan etyleeniglykoli poistettua elimistöstä ilman, että se ehtii tuhota kudoksia. 

Etanolin puoliintumisaika on nopea, joten se tulee annostella jatkuvana suonensisäisenä tiputuksena tai neljän tunnin välein, joskin suuret, ajoittaiset annokset voivat aiheuttaa hengityslamaa ja jatkuva nestehoito on suositeltavin metodi, jos etanoliin päädytään.

Etyleeniglykolimyrkytykselle on vastalääke nimeltä fomepitsoli (tunnetaan myös nimellä 4-MP eli 4-metyylipyratsoli fomepitsoli).

Se on kallista, mutta tehokasta, kun sitä annetaan koirille ensimmäisten 8-12 tunnin sisällä etyleeniglykolin nielemisestä.

Jos olet huolissasi, että koirasi on niellyt pakkasnestettä, ota yhteyttä eläinlääkäriisi mahdollisimman pian ja etsi 24/7 eläinlääkärisairaala missä hänet voidaan testata ja hoitaa.

Kuinka voin suojata koiraani jäätymisenestoaineen myrkytykseltä?

Tapaturmien ennaltaehkäisy on avainasemassa!

Jos käytät pakkasnestettä tai jotakin etyleeniglykolia sisältävää tuotetta, ole erittäin varovainen sen varastoinnissa ja käsittelyssä.

Jos sitä läikkyy yhtään, puhdista ja kuivaa alue välittömästi.

Älä päästä koiraasi nuuskimaan tai nuolemaan parkkipaikkoja tai autotalleja.

Älä päästä koiraa nuolemaan esimerkiksi bensa-asemien läheisyydessä olevia lätäköitä.

Älä ota koiraasi syksyllä mukaan veneen huoltoon venesatamaan, jos siellä käytetään pakkasnesteitä. Jos lemmikki on mukana, pidä hänet koko ajan lähettyvillä äläkä anna nuolla lätäköitä.

Onko etyleeniglykolipitoiselle pakkasnesteelle vaihtoehtoa?

Propyleeniglykolipakkasneste on kalliimpaa, mutta se on turvallista lemmikkieläimille sekä villieläimille, joten harkitse sen käyttöä.

Etusivultamme www.vetsy.vet selviää, miten saat helpoiten yhteyden etäeläinlääkäriin ja aina luotettavan eläinlääkärin arvion, oli huolesi kuinka suuri tai pieni tahansa.

Eläinlääkäri Eva Kaisti

Vetsy Oy

Ethän kopioi tekstiä tai mitään sen osia luvatta.

Tarvittaessa esimerkiksi halutessasi siteerata tekstiä ota yhteys kirjoittajaan, asiakaspalvelu@vetsy.vet

Ksylitoli on vaarallista koiralle ja voi johtaa kuolemaan!

Ksylitoli on vaarallista koiralle ja voi johtaa kuolemaan!

eläinlääkäri-helsinki.

Ksylitoli on vaarallista koiralle ja sen syöminen voi johtaa kuolemaan.

Ksylitoli eli koivusokeri aiheuttaa koiralle nopean ja pitkään kestävän insuliinipiikin, jonka seurauksena verensokeri laskee nopeasti vaarallisen alas.

Alhainen verensokeri johtaa mm. pahoinvointiin, kramppeihin ja isoilla määrillä aika nopeasti myös kooman ja kuolemaan!

Missä on ksylitolia?

Ksylitolia on suurissa määrin purkassa sekä lasten (Muumi, Herra Hakkarainen jne.) ja aikuisten (mm. Läkerol) hammaspastilleissa, mutta myös joissain karkeissa, suuvesissä ja suklaissa.

Pidäthän aina huolta, että lemmikki ei pääse käsiksi ksylitolituotteisiin!

Jos lemmikki osaa avata ja tutkia käsilaukun tai repun, älä säilytä siellä ksylitolituotteita.

Jos perheessä on pieniä lapsia, tulee heidän ksylitolituotteiden käyttöä valvoa tarkasti.

Ksylitolia on eniten täysksylitolituotteissa, esim.

https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/tuotemerkit/xylimax/

https://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/HERRA-HAKKARAISEN-Mansikka-taeysksylitolipastilli-55g

https://www.dents.fi/fi/dents/ksylitoli-info/


Purkka ja hammaspastillit sisältävät eniten ksylitolia!

Myrkyllinen määrä

Ksylitoli on vaarallista koiralle!

Välitöntä hoitoa tarvitaan, jos koira on niellyt kokoonsa nähden ksylitolia seuraavasti (Xylimax-pastilli/ksylitolipurukumityyny):

5 kg painava koira: 1 pastilli / 0,5 purukumityynyä

10 kg painava koira: 2 pastillia / 1 purukumityyny

24 kg painava koira: 4 pastillia / 2,5 purukumityynyä

Mitä enemmän koira syö ksylitolia, sitä suurempi on verensokerin romahdus.

Myrkytyksen oireet

Ksylitoli on vaarallista koiralle ja sen syöminen voi johtaa kuolemaan.

Verensokerin laskun oireet kehittyvät tyypillisesti 30-60 minuutin kuluessa ksylitolin nauttimisesta.

Tyypillisiä oireita ovat oksentelu, ripuli, väsymys tai hermostuneisuus, vapina sekä kouristukset.

Pahimmillaan tila voi johtaa hengenvaaralliseen shokkiin ja kuolemaan ihan muutamassa tunnissa.

Ksylitoli voi myös aiheuttaa vakavan maksavaurion.

Maksavaurio koiralle kehittyy pidemmällä aikavälillä: 0,5-3 vuorokauden kuluessa.

Oireina kellertävät limakalvot, vaisuus, oksentelu, ruokahaluttomuus.

Kaikille koirille myrkytysoireita ei tule, mutta nämäkin koirat vaativat usein hoitoa maksavaurion estämiseksi.

Hoito:

Jos koiran on nähty syövän runsaasti ksylitolia ja sillä ei ole vielä oireita, se tulee oksennuttaa välittömästi klinikalla tai jos tapahtumasta ei ole mennyt kuin max. 15 minuuttia, kotona vetyperoksidilla eläinlääkärin ohjeiden mukaan.

Kotona tehtävä tukihoito on tärkeää, vaikka annos ei olisikaan sellainen, että koira joutuu päivystykseen suonensisäiseen tukihoitoon!

Ksylitolia syöneelle lemmikille tulee ensiapuna antaa hunajaa ja ruokaa. Jos tajunnan taso on heikentynyt, hierotaan ikeniin siirappia, hunajaa tai sokerivettä koko matkan ajan eläinlääkäriin.

Eli hunajaa hierotaan esim. 1-2 tl ikeniin 5-10 min välein seuraavat tunnit tai klinikalle sokerinestetiputukseen pääsyyn asti.

Lievissä tilanteissa, joissa ei tarvitse suunnata klinikalle, harvemmin n. 6 tunnin ajan.

Lisäksi etäeläinlääkärinne tulee mahdollisesti suosittelemaan lemmikille maksan toimintaa tukevia, erittäin tehokkaita ravintolisiä 1-2 viikon kuurina.


Ensiapuna hiero hunajaa ikeniin!

 

Etusivultamme www.vetsy.vet selviää, miten saat helpoiten yhteyden etäeläinlääkäriin ja aina luotettavan eläinlääkärin arvion, oli huolesi kuinka suuri tai pieni tahansa.

Eläinlääkäri Eva Kaisti

Vetsy Oy

Ethän kopioi tekstiä tai mitään sen osia luvatta.

Tarvittaessa esimerkiksi halutessasi siteerata tekstiä ota yhteys kirjoittajaan, asiakaspalvelu@vetsy.vet

Suklaan myrkyllisyys lemmikeille -Suklaa sisältää koiralle ja kissalle myrkyllistä ainetta

Suklaan myrkyllisyys lemmikeille -Suklaa sisältää koiralle ja kissalle myrkyllistä ainetta

Eläinlääkäri_helsinki.

Suklaan myrkyllisyys koirille puhuttaa säännöllisesti. Suklaa sisältää koiralle ja kissalle myrkyllistä ainetta teobromiini. Suklaassa on myös kofeiinia, mikä on vaaraksi lemmikeille.

Kissat ovet koiria herkempiä teobromiinille ja kofeiinille, mutta harvemmin syövät suklaata.

Tumma suklaa sisältää korkean kaakaopitoisuutensa takia paljon teobromiinia, ja siksi se on vaarallisin.

Valkosuklaassa ei ole lainkaan kaakaojauhetta eli ei myöskään teobromiinia tai kofeiinia. Sen ongelma on kuitenkin kaakaovoi eli rasva, mikä voi aiheuttaa ripulia ja pahimmillaan akuutin haimatulehduksen.

Myrkytyksen oireet

Suklaamyrkytyksen oireita ovat muun muassa oksentelu, vatsakivut, ripuli, lisääntynyt juominen, levottomuus, jopa sydämen rytmihäiriöt ja kouristukset sekä kooma.

Suklaamyrkytyksen oireet ilmenevät tavallisesti 4–24 tunnin kuluttua suklaan syömisestä.

Vakavat oireet voivat alkaa viiveellä vasta 2-3 vrk kuluttua.

Miten paljon on vaarallisia?

Suklaan myrkyllisyys koirille vaihtelee. Teobromiinin sietokyky on yksilöllistä. Myrkytysoireita aiheuttava annos teobromiinia on yleensä noin 20 mg / kg.

Karkeasti lieviä ongelmia aiheuttaa

  • 12-40 g/kg hyvin vaaleaa maitosuklaata tai konvehteja (alle 25% kaakaota)
  • 8-12 g/kg maitosuklaata, jossa kaakaota 30% (esim. Fazerin sininen)
  • 2,5-4 g/kg ns. leivontasuklaata tai taloussuklaata eli tummaa suklaata, jossa on 40-55% kaakaota, esim. Fazerin taloussuklaa 44% kaakaota, tumma leivontasuklaa 55% kaakaota
  • 1,5-3 g/kg todella tummaa suklaata, jossa kaakaota 70%
  • alle 1 g/kg tummaa leivontakaakaojauhetta

Yhden suklaapalan paino on noin 6 g.

Esim. 10 kg painava koira voi saada myrkytysoireita syötyään

  • 120-400 g hyvin vaaleaa maitosuklaata eli 1-4 levyä riippuen levyn koosta
  • 80-120 g Fazerin sinistä eli 13-20 palaa
  • 25-40 g taloussuklaata/leivontasuklaata eli 4-7 palaa
  • 15 g hyvin tummaa suklaata eli pari palaa

Yhteenveto vaarallisuudesta ja oireista

  • Lieviä oireita voi esiintyä, kun teobromiinin annos lähenee 20 mg/kg elopainoa.

Tällöin havaitaan oksentelua, ripulia ja mahakipuja.

  • Vakavia oireita voi esiintyä annoksella 40-50 mg/kg teobromiinia.

Tällöin ilmenevät sydämentykytys sekä rytmihäiriöt. Vaaditut annokset saat kun tuplaat yllä annetut esimerkit.

  • Henkeä uhkaavia oireita aiheutuu annoksella 60 mg/kg teobromiinia.

Tällöin havaitaan kramppeja ja koomaan vaipumista. Vaaditut annokset saat kun triplaat yllä annetut esimerkit.

Täältä löytyy yleinen suklaamyrkytyslaskuri: https://evidensia.fi/hoitovinkit/koiran-suklaamyrkytyslaskuri/

Mitä pitää tehdä jos syöty annos on myrkyllinen?

Ensiapuna on oksetus 1-2 tunnin sisällä eläinlääkärillä siihen tarkoitetulla lääkeaineella tai kotona vetyperoksidilla.

Lisäksi voidaan antaa lääkehiiltä 2-4 kertaa päivässä 1-­3 vuorokauden ajan.

Tärkeää on myös runsas juomaan houkutteleminen.

Etusivultamme www.vetsy.vet selviää, miten saat helpoiten yhteyden etäeläinlääkäriin ja aina luotettavan eläinlääkärin arvion, oli huolesi kuinka suuri tai pieni tahansa.

Eläinlääkäri Eva Kaisti

Vetsy Oy

Ethän kopioi tekstiä tai mitään sen osia luvatta.

Tarvittaessa esimerkiksi halutessasi siteerata tekstiä ota yhteys kirjoittajaan, asiakaspalvelu@vetsy.vet